perjantai 5. huhtikuuta 2013

Kastelujärjestelmä

Ostimme kuukausi sitten Prismasta erinomaisen näköinen basilikaruukun ja tuo onkin ollut erinomaisessa iskussa ja kasvattanut kiitettävästi myös uusia oksia. Matkalle lähdettäessä pysähdyttiin pähkimään, että miten ihmeessä saadaan pidettyä kasvi hengissä. Lopulta lykätiin ruukku vain maljakkoon.


Ratkaisu toimi hyvin ja tämän näköinen basilika meitä odotti kun kotiin palasimme. Täytyy toivoa, että tuo basilika säilyy yhtä hyvänä jatkossakin. Olemme haaveilleet ostavamme jonkunsorttisen yrttikasvatussysteemin. Poikasen kummisedän yrteillä vesikasvatusjärjestelmä löytyy ja se on kyllä vaikuttanut rahansa arvoiselta ja myös riittävän helppotoimiselta kun sitä olen käynyt hoitamassa pidemmän matkan aikana.

Normaalisti meillä yrttien hoito onnistuu lapsityövoimalla.


Sinäänsä tervetullutta vaihtelua. Uudenvuodenbileissä nimittäin kyseinen sankari ystävineen onnistui vähän turhan perusteellisesti kitkemään tuolta pojan takaa pilkottavaa Viipurinjuorua. Onneksi saatiin kasvi pelastettua ja nyt pitäisikin tehdä kukalle amppeli, jotta saadaan varmistettua että juoru saa jatkossakin kasvaa rauhassa.

2 kommenttia:

  1. Meillä on Zen Grow. Siinä kasvaa juuri nyt chilejä. Sitä ennen se oli puoli vuotta vaatekaapissa, koska se on oikeasti ihan pöljä peli.

    Haluaisin myydä meidän rakkineen, mutten vaan jaksa. (Siksi chilit, tuntui siltä, että on parempi, että sillä on edes jotain käyttöä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen juuri Zen Growta meillekin miettinyt. Onneksi mies tykkää kasvattaa chilejä jos mun yrttitarhuribisnekset kosahtaa heti alkuunsa :D

      Poista

Jätä ihmeessä viestiä!