Ankkalampia, jänniä patsaita, outoja uniformuja, vihreitä ruohokenttiä ja hyvänä päivänä myös puistoksi laskettavalta rantakadulta löytynyt autokaruselli.
Taistelu ykkössijaista oli verinen, mutta lopulta niukasti kultamitallin hävisi Lontoon Sea Life.
Suuressa maailmassa kaikki on suurempaa niinpä Sea Lifesta löytyi myös krokotiili ja pingviinejä. Pingviinit olivat tosin vähän epäilyttäviä, koska niiden kaveri, sisäänkäynnin edessä ollut iso pingviinipatsas, kuulemma tönäisi poikaa. Niin mitäänhän ei tietenkään ollut asiassa tekemistä sillä, että poika sättäsi lippujonossa koko taaperorepertuaarillaan... Onneksi meritähtien silittely toimi hyvänä terapiamuotona.
Kultamitalli näissä kisoissa meni Luonnontieteelliselle museolle eli Dinomuseolle kuten se meidän perheessä tuttavallisesti tunnetaan.
Museo on jo pelkkänä rakennuksena kiehtova katseltava ja saatiinkin katsella sitä ihan tunteella. Vaikka saavuimme paikalle jo varttia ennen museon aukeamista kiersi jono jo yli puoli korttelia portista kadulle. Brittiläisellä tehokkuudella jonottava massa ohjattiin kuitenkin nopeasti mellakka-aidoista rakennettuun jonotusjärjestelmäään ja sisällä museossa olimme vartti sen aukeamisen jälkeen.
Ensimmäinen etappi luonnollisesti oli dinonäyttely ja me pääsimme vielä ihan sopuisasti kävelemään suoraan näyttelytilaan ja saimme kaikessa rauhassa pällistellä dinosaurusten luurankoja ja erilaisia havainnekuvia. Kun lähdimme museosta kolme tuntia saapumisen jälkeen tilanne ei ollut kaikilla yhtä onnekas. Aulassa Dippy-diplodokuksen ympärillä kiersi jono, joka ohitti kymmenellä ihmisellä 45 minuutin jonotusaika -kyltin.
Museossa olisi riittänyt katsottavaa varmaankin koko päiväksi, mutta koska taaperolla on rajallinen kärsivällisyys kiersimme dinojen lisäksi vain nisäkkäät ja meren eläimien osastot. Aikaahan tuohonkin tuhrautui tosiaan tuo kolmisen tuntia, sisältäen tosin pienen breikin museon ravintolassa. Poika innokkaasti tutki kaikki mahdolliset eteen osuneet vitriinit ja kuunteli muun muassa erilaisten norsujen ääniä.
Pieni harmitus tosin tuli siitä, ettei museossa saanut kuunnella sarvivalaiden ääniä. Sovimme tosin sitten pojan aloitteesta, että sarvivalaat sanovat pulp-pulp.
Veikkaan, että tässä on tulevienkin Lontoon matkojen suosikkikohde. Seuraavan kerran hotelli taidetaan etsiä Kensingtonista ja varataan aikaa sille että museossa voidaan käydä vaikka parinakin päivänä. Museon kaupasta meille lähtiin kotiinviemisiksi ihania dinosauruskirjoja ja harmittaa kyllä tosissaan, ettei noita hyviä kirjoja löydy myös suomennettuna.
Tulevaisuudessa listalle varmasti kiilaa mukaan myös London Eye. Tällä kertaa se jätettiin väliin, koska olimme siellä 2011 visiitillämme. Silloin poika oli vielä tuosta innoissaan, mutta sittemmin pojalle on tullut aika paha korkeanpaikan kammo, joten odotellaan josko se vaikka joskus vähän lievenisi.
Kuulostaaa olleen mukava matka, ja mullekin kelpaisi taaperon suosikit koska vain :)
VastaaPoista