torstai 7. marraskuuta 2013

Hulluna poikaan

Tämän viikon junamatkalukemiseksi valikoitui Helen Fieldingin Bridget Jones Mad about The Boy.

Kuva: Otava

Olin ehkä hieman liian nuori samaistumaan Bridget Jones silloin kun ensimmäinen ikoninen kirja julkaistiin. Luin kirjan ja pidin siitä, mutta en juurikaan pitänyt Bridgetistä. No silloin Bridget oli kutakuinkin tuplat minua vanhempi, joten ei nyt sinäänsä mikään ihmekään että olimme vähän eri sfääreissä. Viisikymppisen Bridgetin kanssa meillä edelleen reippaasti ikäeroa, mutta keski-ikäistyminen on tehnyt Bridgetille hyvää ja nyt voin sanoa, että suurimman osan aikaa pidin hahmosta.

Valitettavasti Brigetin muuttuminen pidettävämmäksi hahmoksi vaati sen, että ihannemies Mark Darcyn piti kuolla. Kirja tasapainoilee hienosti surun, epätoivon, elämän jatkumisen ja arjen komiikan välillä. Kirjassa parasta antia olivat myös Bridgetin ja Markin lapset eli paatuneelle velalle tämä kirja voisi olla vähän turhan karu elämysmatka.

Kirja nappasi hyvin mukaansa ja sain sen nyt luettua kolmen päivän työmatkojen aikana. Kirja myös sopi hyvin siihen samaan ysärinostalgiakaipuuseen, johon alkusyksystä katsottu Rakkautta ennen keskiyötäkin. Ja molemmat lämmittävät mieltä siksikin, että tarinoissa naiset ovat saaneet vanheta rauhassa ja jopa Bridget Jones kaikessa sähläävyydessään onnistui lopulta siinä missä Madonna ei eli ikääntymään arvokkaasti, ei irvokkaasti.

 

2 kommenttia:

  1. Oiiih, en tiennytkään että tälläinenkin on tullut. Mä rakastin niitä kahta kirjaa ja vaikka nykyisin ei aikaa lukemiselle olekaan, täytyy sitä tälle kyllä järjestää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tuli aika hiljattain markkinoille ja siinä oli tehty mielenkiintoisesti tuo julkaisu kun iso osa käännöksistäkin julkaistiin samaan aikaan mitä alkuperäiskielinenkin versio.

      Poista

Jätä ihmeessä viestiä!