Asioita, joita ei sanota ääneen

Luulisi, että melkein viisi ja puoli vuotta vanhemmuutta olisi opettanut että on asioita, joita ei sanota ääneen. Kyllä minä tiedän, että ei pidä koskaan keulia sillä, että perheessä kaikki nukkuvat eikä olla edes olla oltu kipeänä. Uuden vuoden aattona menin sitten suustani möläyttämään, että tässä ollaan oltu tosi terveinä. No, ei olla enää.

Eikä saatu edes mitään pientä nuhakuumetta tai tämän taudin rinnalla ystävällisen nopeaa noroa. Saimme jonkun mysteeriviruksen, joka on tähän mennessä aiheuttanut oksentelua, ripulia, nielukipua, yskää, kuumetta, ihottumaa, alavatsan arkuutta ja kipua virtsatessa ja viimeisenä vitsauksena korvakivun. Viimeisten oirein kohdalla luovutin terveysneuvontaan soittelun kanssa ja ajoimme Lastenklinikalle. Lapsi päätti nopeuttaa odotustilasta eteenpäinpääsyä oksentamalla lattialle, joten pääsimme istumaan omaan eristyskopperoon kolmeksi vartiksi odottamaan lääkäriä.

Sinänsä en lapsen voinnista kovin huolestunut ollut, koska se jaksoi olla oma pikkuvanha itsensä ja kolmen vartin jonottamisen kohdalla kyseli, että onko tämän sairaalan ideana pistää ihmiset odottamaan niin pitkään että ne ovat jo terveitä. Lopulta kuitenkin tapahtui ja kolme varttia tuon jälkeeen pääsimme kotimatkalle diagnoosin ja hoito-ohjeen kanssa.

Lastenklinikka ja terveysneuvonnan puhelin tekevät minusta kyllä tyytyväisen veronmaksajan. Toki siellä joudutaan jonottamaan ja tilat ovat ahtaat ja vanhanaikaiset, mutta silti on mahtavaa, että lapsen kanssa pääsee lääkäriin helposti ja aika monta reissua on saatu jätettyä väliin kun soittaa terveysneuvontaan. Itseasiassa veikkaan, että lapsen papereissa lukee, että äiti on hysteerinen ja tekee herkästi nettidiagnoseja lapselleen. Ja toisaalta ei ehkä yhtään huono juttu että pääsimme omasn eristyskoppiin odottelemaan niin jos nyt ei seuraavaksi saada influenssaa, koska minä olen perheemme ainoa rokotettu.

Ehkä ensin nyt kuitenkin toivotaan, että tämä tauti alkaisi pian helpottaa. Illalla lapselle maistui jo ruoka ja se on hyvä merkki. Huomenna vielä seurataan tarkasti, että nesteitä menee ja otetaan vielä rennosti. Jos tämä taudinselkä pian taittuisi. Tosin veikkaan, että jos tässä nyt vielä jotain oireita ilmeistyisi lisää niin nyt kun käytännössä kaikki lastentautien oireet ovat käyty läpi niin jäljellä on varmaankin enää märkivät paiseet ja lapsen takaraivoon ilmestyvät toiset kasvot (saisikohan ne päiväkotiin peitettyä Harry Potter -henkisesti turbaanilla?). Lapsen itsensäkin vuoksi toivoisin, että pian päästäisiin edes vähän ulkoilemaan. Ekat tautipäivät menivät sohvalla huilaten, mutta nyt lapsta itseäkin polttelisi päästä ulos hankeen, varsinkin kun ikkunasta näkyy päiväkotikavereiden ja naapureiden lumileikit. Jospa huomenna saataisiin ruokaa uppoamaan sen verran, että saataisiin voimat palautukaan. Kuumettakaan kun ei enää ole niin ulkoilu alkaisi olla mahdollista.