torstai 5. joulukuuta 2013

Kaupunkilomalle ilman rattaita

Minä menin loppukesästä myymään meidän matkarattaamme pois kun eihän meidän pitänyt olla lähdössä minnekään ahtaisiin miljoonakaupunkeihin vaan pyöriä vaan korkeintaan Tukholmassa, jonne meidän Ponytkin kelpaavat. Sitten menimme ja bookkasimme perheellemme ensi kevättalveen matkan Lontooseen.

Viimereissulta muistan miten hienosti paikalliset lapset kulkivat potkulaudoillaan ja potkulauta lähtee meilläkin matkaan. Pelkkä potkulauta tuntuu kuitenkin vähän arveluttaa. Meillä on kaupunkilomilla ollut tapana lähteä aamiaisen jälkeen liikkeelle ja palata takaisin hotellille iltapalaksi eli päivät ovat pitkiä ja tyypiltä saattaa puhti loppua kesken vaikka reippaasti potkulaudallaan kruisaileekin.

Aloin selvittää mitä mahdollisuuksia tarjolla olisi tuollaisen rapian metrin mittaisen ja 16-kiloisen tyypin kantamiseen. Kotimaisissa verkkokaupoissa vaihtoehdoiksi löytyivät Ipanaisen myymä Tula ja Liinalapsen myymä Wompat.

Sekä Tulan taaperokoko että Wompatin eskarikoko lupaavat kilorajoja pariinkymmeneen kiloon ja kantamisesta itselleen työn tehnyt opiskelukaverini molempia suositteli vielä tälle meidänkin hujopille.

Kantorepun ostaminen pelkästään yhtä Lontoonkeikkaa varten ei kuitenkaan ole mielekästä, joten hyvä olisi jos repun saisi vuokrattua. Kantoreppulainaamo sijaitsisi näppärästi viereisessä kaupunginosassa, mutta on nyt jäänyt mammalomailemaan yli vuodenvaihteen. Tulaa saisi vuokrattua myös Ipanaisen-verkkokaupasta. Eli tuo voisi olla yksi näppärä tapa varmistaa, että lapsi pääsee kyytiin jos väsy iskee kesken kaupunkikiertelyn. Reppu kulkisi näppärästi tyhjänä viikattuna esim. repussa ja niitä meillä reissuun kuitenkin lähtisi käsimatkatavaroina kaksi.

Onneksi tässä on vielä aikaa pohtia ratkaisuja. Reissu on ajankohtainen vasta kahden kuukauden kuluttua, joten tässä voidaan hyvin tämä pitkä viikonloppu tehdä vielä lisäkartoituksia aiheen tiimoilta. Kantaminen tuntuisi kuitenkin hyvältä ajatukselta. Kannoin vielä keväällä ja loppukesästä aika paljonkin poikaa meidän vanhalla Manducallamme ja sekään ei tuntunut huonolta vaikka reppu on mitoiltaan paljon näitä nyt harkinnassa olevia pienempi. Omalle repulle meillä tuskin silti on tarvetta. Toppavermeissä kantaminen ei tunnu mielekkäältä ja kesäkeleillä potkupyörä ja -lauta sekä ensi vuonna toivottavasti myös polkupyörä ovat aivan verrattomat kulkupelit lapselle.

Kuvat: Liinalapsi ja Ipanainen

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!