Eilen kajahti Hesarissa, pari viikkoa sitten Turun Sanomissa ja onhan tämä nyt ollut muutenkin tapetilla. Kotihoidon tuki on syvältä ja poikittain, alistaa naistaa ja pakottaa naisen köyhyysloukkuun. Osa kirjoittajista jaksaa hehkuttaa miten kotiäidit lypsävät yhteiskunnan varat kuiviin ja naiset pitäisi saada kodeista takaisin tuottavan työn ääreen. Itseäni ärsyttää näissä keskusteluissa se miten ihminen nähdään tuottavana ainostaan jos se tuottaa yhteiskunnalle rahaa, muulla ei sitten olekaan väliä. Muuten kyllä voidaan ihailla niitä rohkeita jotka jäävät vuodeksi pois työelämästä ja lähtevät rinkka selässä Aasiaan, mutta auta armias jos sen rinkan asemasta selässä onkin lapsi kantorepussa ja vaellus suuntautuukin Aasian asemasta viereiseen leikkipuistoon.
Tuntuu, että näissä kirjoituksissa kotona olevasta äidistä on lisäksi tehty yksinkertainen raukka, joka ei ymmärrä omaa parastaan ilman ettei sitä tulla hänelle tarjoamaan tarjottimella. Ollaan huolissaan kotona olevan naisen eläkekehityksestä ja paapotaan uramahdollisuuksista. Kirjoituksissa tuntuu kokonaan unohtuneen se fakta, että kiitos tutkintouudistuksen maa täyttyi pari vuotta sitten nuorista maistereista joilla ei niitä työpaikkoja ole odottamassa paluuta, taustalla on pelkkiä pätkätöitä ja perheen taantumataapero on hankittu osittain kaunistamaan CV:tä ja odottamaan suurten ikäluokkien lopullista eläkkeelle siirtymistä ja teoreettista mahdollisuutta uusiin töihin. Toinen unohdettu ryhmä on mielestäni se josta oikeasti pitäisi olla huolissaan, nimittäin ne äidit joilta puuttuu sen työpaikan lisäksi myös koulutus ja työelämä on jäänyt jo alunperinkin vieraaksi. Ei se työelämään siirtyminen aina ole kiinni siitä etteikö tahtoa olisi. Aina se työpaikka ei ole odottamassa vain sitä että äiti kykenee täyttämään päivähoitohakemuksen.
Kotona lasta hoitavaan naiseen tunnutaan liittävän myös automaattinen oletus siitä ettei nainen hyväksy päivähoitoa. Käytännössä usein sinne päivähoitoon ei niin vain mennä, varsinkaan suurilla paikkakunnilla. Päiväkotipaikka voidaan saada monen kilometrin ja vaikean matkan päästä kodista tai vanhemien työpaikoista ja päivät venyisivät pienelläkin lapsella jo pelkän työmatkaliikenteen vuoksi kymmentuntisiksi. Tilanne muuttuisi entisestään kestämättömmäksi jos kaikki nykyisellään valtion tukemina kotihoidossa olevat alle kolmivuotiaatkin päivähoitopaikan tarvitsevat. Ja jos joku on joskus perehtynyt siihen mitä päivähoidon todelliset kustannukset ovat suhteessa vanhempien siitä maksamaan hintaan niin lopulta se kotihoidon tuki tulee yhteiskunnalle edullisemmaksi nykyiselläänkin puhumattakaan siitä jos päivähoitokapasiteettia pitäisi merkittävästi lisätä.
Toki tähän usein vielä lisätään puhtaasti tunnetason kysymykset siitä mikä on lapselle paras paikka. Siihen tuskin löytyy mitään absoluuttista totuutta koskaan. Meidän perheen absoluuttinen totuus on se, että lapsi pysyy kotona ensimmäiset 1,5 vuotta. Ensin vuoden äitinsä kanssa ja sen jälkeen isänsä kanssa. Sitten alkaa meidän perheen vaihe päivähoitopalveluiden käyttäjänä jos mitään mullistavaa ei tapahdu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!