Viime viikolla jälkeläinen kiskaisi itsensä säärtäni vastaan seisomaan. Lautasellani oleva pestopasta oli riittävä motivaattori ruoalle persolle pikkuihmiselle. Sen jälkeen tuota seisomista on harjoiteltu kiipeilemällä kaikkea mahdollista vastaan. Pienen ihmisen vanhemmilla on siis ollut vähemmän rentouttava viikonloppu sillä tuo jälkeläinen ei osaa mennä istumaan itse joten alastulo suoritetaan lähinnä suorin vartaloin kaatumalla. Niin ja kun vielä jälkeläinen kuuluu kylän isoimpien kypärien omistajiin tuo nuppikin painolla tuo vielä hieman lisähaastetta puuhaan.
Jos tuo alkaa pian tapailemaan kävelemään lähtöä alamme käyttää sillä unipussia ympäri vuorokauden. Yhdistelmä jossa jälkeä on kananmunaksi ja vauhtia kananpojaksi ei ole mitenkään paras mahdollinen.
Se on kauheeta kattoo, kun pieni menee, nousee seisomaan ja kiipeilee ilman järjen hiventäkään :P Aku on ainakin muksahtanu noin miljoona kertaa jo, nyt tosin seisominen alkaa jo sujua aika hyvin :)
VastaaPoistaEksyin tänne naikkareiden kautta, kiva blogi :)