Kävin tänään katsomassa vauvanäytöshistoriani erilaisimman elokuvan. En oikein ymmärrä millä logiikalla Kosto oli valittu tuohon näytökseen. Elokuvahan on ns. vanha ja tuo ei ole kevyimmästä päästä seurattava aiheelta eli täysin päinvastoin kuin normaalisti näissä näytöksissä.
Olen kuitenkin iloinen, että Kosto näytökseen oli valittu koska muuten en välttämättä tuo ei luultavasti olisi katsottavien listalle päätynyt. Olin menossa elokuviin miehen kanssa, mutta loppujen lopuksi teatterista löytyi kolme muutakin tuttua perhettä, joten päästiin heti tuoreeltaan vaihtamaan kokemuksia suuremmalla porukalla. Parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin napannut elokuva oli kyllä taatusti Oscarinsa ansainnut (tosin en kyllä muita ehdokkaita ole nähnyt), mutta elokuva jätti päällimäiseksi tunteeksi aikamoisen ahdistuksen. Varsinkin kun siellä elokuvissa oli istumassa pieni viaton vauva sylissä. Saako lapsensa vain pakata vakuumipakkaukseen ja pitää siellä aikuiseksi? Onko se pakko laittaa kouluun? Onko sen pakko kohdata maailman julmuus?
Jos viimeeksi Turistin kohdalla valittelin, että elokuvasta ei menettänyt mitään vaikka välillä nukutti lasta vartin teatterin ulkopuolella niin veikkaan, että tästä elokuvasta meni osa sävyistä ohi reilulla marginaalilla vaikka istuin koko elokuvan ajan penkissä kuin nakutettu. Kuvaus oli intensiivistä ja elokuva ei juurikaan selitellyt tai kerrannut asioita. Molemmat keskeisessä roolissa olleet pojat tekivät hyvät suoritukset ja tanskalaista miljöötä katsoi mielellään. Tarina kuvasi päällekkäin tai ehkä pikemminkin lomittain useamman eri kostokertomuksen. Tuon elokuvan jälkeen taas niin helposti ymmärtää miten helppoa on päätyä kostamaan vaikka siitä ei tosiaankaan voi taata itselleen parempaa mieltä.
Kaiken kaikkiaan. Suosittene elokuvaan tutustumaan, mutta ei tuota miksikään feel good-pätkäksi voi kutsua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!