Kun soveliaisuuden rajat hämärtyvät

Viihdyn aktiivisesti parillakin eri foorumilla, luen aktiivisesti blogeja ja käytän muuta sekalaista sosiaalista mediaa. Varsinkin noilla foorumeilla on viihtynyt. Ne ovat hyvin moderoituja ja pääsääntöisesti kaikki trollit saadaan pidettyä kurissa. Se mikä kuitenkin itseäni hämmästyttää on miten joiltain häviää alkeellisetkin soveliaisuuden säännöt keskustelussa. Ilmeisesti joillekin on täysin käsittämätöntä, että ihan jokaista mielipidettä ei sinne nettiin kannata kirjoittaa ja jos kirjoittaakin niin kannattaa varautua siihen, että joku siitä mielipiteestä loukkaantuu.

Vähänkään suositummissa blogeissa anonyymisti on helppo käydä huutelemassa kommenttiboksiin jos vaikka mitä skeidaa, mutta jotkut kyllä onnistuvat tässä ihan nimelläänkin. En tiedä tekevätkö he sen tahattomasti vai tietoisesti, mutta käsittämättömältä tuntuu jos missään kohtaa ei hälytä viestin kirjoittamisen ja lähettämisen välillä että onko tämä minun mielipiteeni nyt niin tarpeellinen ja olenko edes ymmärtänyt muiden kirjoittaman viestin tai kommentoitavan aiheen oikein. En oikein ymmärrä miksi jonkun pitää saada mennä kirjoittamaan kun joku on kertonut erostaan että hän ei usko eroon vaan siihen että kun tekee vielä vähän työtä niin suhde pelastuu, jos joku ilmoittaa ettei toivo lapsia voidaan tälle ilmoittaa yksintein että kyllä se mieli vielä muuttuu ja jos ei muutu on perverssi luonnonoikku, keskustelussa erilaisista vartaloista voidaan sujuvasti kuvailla oman kauneuskäsityksen vastaisia vartaloita sanoilla oksettava, ällö, kuivan kesän orava, ihrakasa. Puhumattakaan miten helppoa on olla kunnioittamatta ihmisen poliittista tai uskonnollista vakaumusta tai vakaumuksettomuutta.

Keskustelussa siitä mitä nettiin kirjoittaa olen itse vetänyt rajan siihen, etten kertoisi mitään sellaista mitä en voisi kertoa vaikka työpaikan kahvipöydässä. Joskus haluaisin tietää mahtavatko nämä webbimöläyttelijät olla yhtä tilannetajuttomia myös internetin ulkopuolella. Menevätkö he kahvipöydässä julistamaan yksintein vihaansa ylipainosiin, arvostelemaan masentuneita heikoiksi ihmisiksi tai syyllistämään ihmisinä näiden henkilökohtaisista valinnoista? Väittäisin että suurin osa ei näin tee. Miksi sitten on niin helppoa lähteä huutelemaan, varsinkin blogeihin ja foorumeille nimimerkin takaa. Itselleni keskustelu verkossa ei ole yhtään sen vähäpätöisempää kuin keskustelu kasvotusten. Monet ystäväsuhteeni olisivat kuihtuneet jos nettiä ei olisi ollut ja toisaalta olisin jäänyt montaa ystävyyssuhdetta köyhemmäksi ilman netissä käytyä keskustelua. Yksinäiset löytävät toisia jotka ajattelevat heidän kanssaan samoin. Ei ole niin marginaalista ryhmää etteikö sille löytyisi jotain keskustelupaikkaa. Parhaimmillaan ihminen voi muutaman nettikeskustelun perusteella oppia vaikka mitä tai löytää uusia tapoja ajatella. Kirjoittaminen on ainakin itseäni myös auttanut paremmaksi perustelemaan mielipiteitäni.

Usein mietin miten tuon jälkeläisen sukupolvi tulee asian näkemään, varsinkin kun tuo itseäni edeltäneen sukupolven edustaja ei aina netissänotkumista ymmärrä. Meistä seuraavalle polvelle on ihan luonnollista että isovanhempien kanssa skypetetään, lentomatkoilla näprätään vanhempien iPadia ja reissuvihkon "hävittäminenkään" ei auta pulasta kun opettajan viestit kilahtavat suoraan vanhempien sähköpostiin. Ei se elämä kuitenkaan ole pelkästään internetissä. Pitää täällä ulkopuolellakin jotain tapahtua jotta riittää kirjoittevaa. Kovin pitkälle ei ainakaan tämä bloggari pääsisi jos pitäisi kirjoittaa vain siitä mitä selaimestaan on onnistunut lukemaan ja kuvatkin olisivat kovin yksipuoleisia.