lauantai 3. syyskuuta 2011

Kameralaukku

Meidän perheeseen tarvittaisiin kameralaukku. Tällä hetkellä kamera useimmiten kulkee hoitolaukussa puhtaaseen kestovaippaan käärittynä, mutta koska elättelemme toiveita, että tuo lapsi seuraavan parin vuoden sisään olisi vaipaton pitää miettiä jotain muutakin ratkaisua. Tällä hetkellä kamera kulkee vaipattomilla reissuilla omassa suojapussukassaan, mutta sitten ei saa otettua mukaan vaihtoputkia.

Olemme tonkineet valikoimia ja miettineet jos vaikka ja mitä ratkaisuja. Yhdessä kohtaa mietimme, että tilaisimme The Cambridge Satchel Companylta olkalaukun ja tuunaisimme itse sinne sisukset. Sittemmin meille selvisi, että sisuksia saa ostettua muualtakin, mutta tuo olkalaukku on ilmeisen epämukava kantaa hihnan ohuuden vuoksi. Taannoin kulkeuduin Etsyyn etsimään jotain aivan muuta, mutta jouduin toteamaan, että siellä itseasiassa myydään aika kivoja järkkärilaukkuja (ja ihan jäätäviä myös). Hieman ongelmia tässä nyt edelleen on. Ehkä eniten se, että laukkua etsitään meille ei minulle.

Menetin sydämeni tällä Etupirkan veskalle. Mies sanoi ei. Ei läppää (ok, tuo on tosi säälle arka) ja muutenkin ei. Mutta kun minä haluan. Se on niin kauniskin!


Tätä en edes uskaltanut miehelle ehdottaa. Se ei taatusti huolisi. Tosin tuolla Wide insertillä se voisi sitten kantaa jossain omassa kassissan ja minä tuossa.

Tällä hetkellä PorteenGearin olkalaukku olisi se joka ilmeisesti miellyttäisi kumaakin.

1 kommentti:

  1. Kameralaukun sisuksia voi näköjään tilata Kiinasta
    https://halpaahyotytavaraakiinasta.blogspot.fi/2017/08/kameralaukun-sisus-ja-pehmusteet.html

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viestiä!