Kuusi viikkoa

Tänään tuli tieto. Kuusi viikkoa leikkaukseen. Ensimmäinen tarjous olisi itseasiassa ollut jo kolmen viikon kuluttua, mutta leikkaus yhdistettynä neljän viikon sairaslomaan ei ihan sopeutunut työaikatauluihin.

Leikkauspäivänä ensin mennään labraan, sitten kuvaukseen. Iltapäivällä leikataan ja syödä ei saa aamuyhdeksän jälkeen. Kaikki ohjeet tulevat onneksi kirjallisena. Puhelun jälkeen päässä surrasi sen verran että en voi taata aivan sisäistäneeni kaikkea oikein... Teki mieli hihkua ja lähettää työpaikalla koko henkilökunnalle sähköpostilla tiedote. Lopulta tyydyin vain toimistokommunikaattorin kautta hihkumaan lähimmille. Mietimme, että toimikoo tämä kuten kampaajareissut?  Tulostetaan matkaan Jessica Bielin kuva ja vaivautuneesti hymyillen pyydetään lääkäriä tekemään parhaansa?

Käytännönjärjestelyjen osalta otin jo yhteyttä mummipalveluihin. Kun en kerran saa nostella niin mennään suosiolla Turkuun potemaan niin siellä riittää yllin kyllin sylejä pienelle miehelle. Aluksi minä joudun eri sänkyyn muun perheen kanssa. Ei tuo pienempi miehistä osaa varoa miten se nukkuu joten turvallisempaa siirttää minut patjamajoitukseen.

Viikonloppuna ensimmäisen kerran minulta kysyttiin, että eikö leikkaus pelota. Tällä hetkellä ei. Totta kai minua jännittää miten toipuminen sujuu ja että miten kroppa reagoi nukutukseen ja särkylääkkeisiin. Tällä hetkellä niska ja hartiat ovat niin jumissa että kroppa tuntuu kipeältä ja jäykältä. Mietin pitäisikö syödä vielä yksi tulehduskipulääke- ja lihasrelaksanttikuuri. Uskallan haaveilla, että tämä jäisi viimeiseksi kerraksi. Jännitän sitä, että haluavatko lääkärit jättää kuitenkin rinnat "isoiksi" kun kuitenkin lantiosta ja takapuolesta löytyy muotoja kroppa ei ole mahdottoman epäsuhtainen. Olenko hullu kun haaveilen muuttuvani tiimalasista päärynäksi? En pidä rinnoistani. Ne ovat isot, ne aiheuttavat kipuja. Iso takapuoli ei aiheuta