Kaksi työssäkäyvää vanhempaa, yksi päiväkotitaapero ja kotiinlähtetty mummi.
Aamulla kärräsin pojan hoitoon aamupalaksi ja kipitin hakemaan kiltisti välipalan jälkeen lasta takaisin. Ensin syliin änki kaveriperheen jälkeläinen ja vasta hyvän aikaa myöhemmin oma lapsi. Päivä oli sujunut pahemmitta itkuitta, mutta todellinen näytönpaikka onkin sitten huomenna kun lapsi viedään päiväkotiin niin että se raukka tietää sinne yksin jäävänsä. Suurena hannarina nakitin miehen tuohon toimeen ja itse kiidän sorvin ääreen, jotta pääsen taas ajoissa lasta hakemaan.
Ihan pelkkää linnunlaulua tämä päivähoidon aloitus ei kuitenkaan ole ollut. Lapsemme on kaupungin päiväkodissa, uudessa ryhmässä ja uusilla tarvikkeilla. Kiikutimme ensin lapselle nokkamukin, jotta se saa juotua. Palmia kun ei kyennyt niitä toimittamaan. Toisen perheen äiti toi leluja kun kaupungilta oli loppunut määrärahat kesken. Paksuimmaksi homma meni siinä vaiheessa kun pikaiseen aidatun leikkipaikan portteja sulkemaan joutui kolmas perhe tuomaan mustekaloja ja kaupungin päässä ihmiset vain levittelevät käsiään sen suhteen kenen tehtävä on aidasta huolehtia. Kaupunki säästää sijaiskustannuksissa ja 18 lapsen ryhmässä (jossa onneksi oli lapsia tänään poissa) työskenteli kolme ihmistä. Lähtiessäni lapsen kanssa päiväkodista pois sijaishoitajalla oli kaitsettavanaan kymmenen lasta, joista suurin osa alle kolmivuotiaita.
Huomenna sosiaalilautakunta ilmeisesti käsittelee sitä lakkauttaako Helsingin kaupunki kaikkien ostopalvelupäiväkotien käyttämisen. Tämä on niitä hetkiä on kun olen aika helvetin iloinen siitä, että noiden presidenttimittelöiden lisäksi käydään myös kunnallisvaalit. Nykyinen päättäjäkaarti kun tuntuu olevan täysin vieraantunut siitä mikä on tilanne kaupungissa. Viimeiset vuodet päivähoidon aloittavat ikäryhmät ovat kasvaneet sen minkä ovat kerenneet, mutta päivähoitotarve laahaa satoja paikkoja jäljessä. Tosin pitänee ottaa tämä opettavana kokemuksena, seuraava taisto käytäneen reilun viiden vuoden päästä kun yritetään löytää näille samoille lapsukaisille koulupaikat. Tosin siihen mennessä varmaan aika moni on tullut siihen tulokseen, että kantavat mielummin veroeuronsa ihan mihin tahansa muuhun kuntaan.
Päiväkodin aloituskeskustelussa meiltä kysyttiin mitä toiveita meillä olisi. Pyysimme pitämään lapsen hengissä, mutta enää en voi olla varma siitä että onnistuuko tuo lähellekään. Pihalla yksi lapsi oli jo karannut, sisällä sokkeloisessa tilassa lapset ovat oman onnensa nojassa, varsinkin kun ryhmän lastentarhanopettaja ei käytännössä osallistu hoitotyöhön vaan toteuttaa omia suunnitelmiaan. Tila on täynnä pistorasioita ilman kosketussuojia ja kadulle aukeava ulko-ovikin oli jäänyt joltain vanhemmalta auki. Tämän viikon ryhmässä on harjoittelemassa tuttu lapsi äitinsä kanssa, joten tiedetään, että siellä on sentään jotkut silmät, mutta ajatus tulevasta ahdistaa. Ryhmä tarvitsisi kipeästi lisää resursseja. En minä oleta, että päiväkodissa pitää heti päästä syliin, mutta olisi sentään kiva, että siellä olisi joku aikuinen ihminen lasten kanssa samassa huoneessa.
Ainoa mikä meitä vanhempia tässä lohduttaa on se, että lapsi tuosta kaikesta kaaoksesta huolimatta tuntuu viihtyvän. Omahoitaja on ihana ja sen kanssa kelpaa hyvin nukahtaa päikkäreille, ruoka maistuu ja potalle pääsee. Sitten vielä kun saataisiin tuo ihana omahoitaja kloonattua neljäksi, lukot pihan portteihin ja rutiinit toimintaan hiottua niin en epäröisi hetkeäkään sitä etteikö lapseni ole hyvissä käsissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!