perjantai 2. maaliskuuta 2012

Puhutaanpa taas hetki politiikkaa

Aamu alkoi kirjaimellisesti nenästä verta kaivamalla, joten tällä teemalla on hyvä jatkaa edellenkin. Aamun löppeihin lätkähti tieto kotihoidon tuen leikkaussuunnitelmista. Facebookin uutisvirta kuohahti asiasta heti (ylläripylläri kun näitä taantumataaperoita on tehtailtu oman ikäluokan toimesta viime vuosina kovinkin perusteellisesti) ja ehdotus herätti lähinnä vain täyttä tyrmistystä.

Numeroiden valossa jos kotihoidon tuki loppuisi kahteen ikävuoteen tällä hetkellä kotihoidosta päivähoitopaikkoja jonottamaan liittyisi 22 000 lasta. Edellyttäen siis että nuo Hesarin epäloogisesti kirjatut luvut nyt pitävät paikkaansa, en oikein ymmärä tuota 9000 kolmivuotiasta kotihoidontuettua kun eihän ne kolmivuotiaat enää mitään tukia oikeuta saamaan. Suunnitelmahan on nyt tehty valtiotasolla ja tässä nyt vielä kysymykseksi jää miten valtio ajatteli auttaa kuntia löytämään näille kaikille lapsille ne tarvittavat hoitopaikat. Alle kolmivuotias lapsi vie lakisääteisesti päivähoidossa laskennallisesti noin puolentoista lapsen paikan ja sitten näiden pikkutaaperoiden lisäksi paikkoja on vailla jatkossa näiden vanhemmat sisarukset, jotka ovat tähän asti olleet esim. kerhotoiminnan piirissä.

Muutosta kaupitellaan keinona tasa-arvoistaa naisten asemaa työmarkkinoilla, mutta itse koen, että eihän tuo sitä tee. Tämä muutos itseasiassa ensimmäistä kertaa vuosiin ohjaisi pikemminkin sitä suuntausta, että Suomeenkin lähtisi muodostumaan ammattikotiäitien ryhmä. Varsinkin varakkaammissa perheissä tuo kotihoidontuen määrä on niin pieni, että pienillä järjestelyillä perhe lopulta pärjäisi pelkästään yhden vanhemman tuilla. Useammissa perheissä tämä sitten tarkkoittaisi sitä että matalapalkkaisempi vaimo jäisi kotiin lapsia hoitamaan, ei kasvattaisi lainkaan eläkettä ja tippuisi lopulta täysin työelämästä. Pienempituloisissa perheissä taas tuo kotihoidon tuki on ollut niin pieni, että eipä sillä tähän astikaan juurikaan ole juhlittu.

Pelkkien valtion budjetin lukujen valossa tarkasteltunahan ehdotus voi tuntua järkevältä, mutta lapsiperheen elämää elävänä tuo tuntuu vain yksikertaisesti huonolta huumorilta. Resurssit ovat jo nykyisellään vähäiset päivähoidossa. Uusia tiloja ei saada rakennettua, koulutuettua henkilökuntaa ei tahdo löytyä ja hätäisesti käyttöön otettujen uusien tilojen varustelu on heikkoa. Mistä yhtäkkiä kunnat kaivaisivat ne resurssit siihen, että lapsille löytyisi hoitopaikkoja järkevällä etäisyydellä kodista ja vanhempien työpaikoista. Eduskuntavaalien aikaan hallituspuolueet rummuttivat kovastikin työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta. Ei tämä kovinkaan sovittelulta tunnu, enemmänkin huonolta pakkonaimakaupalta.

Sen asemasta, että hallitus valmistelisi parempia ratkaisuja esim. osittaiseen hoitovapaaseen, mahdollistaen helpommin pienten lasten vanhempien työnteon ja perhe-elämän leikkauslistalle on kuitenkin päätynyt muutkin nuoriin perheisiin voimaakkaasti kohdistuvat asiat kuten sosiaalietuuksian indeksikorotusten jäädyttäminen, nuorten koeaikojen pidentäminen sekä ensimmäisen sairaslomapäivän jättäminen työntekijän omalle vastuulle. Kun tukia ei koroteta ajetaan ne nuoret perheet jo perhevapaaaikaoina tiukemmalle, opiskeluaikana lapsensa hankkineet joutuvat taloudelliseen epävarmuuteen pidemmällä aikavälillä jos koeajat pitenevät ja missäpä muissa ruokakunnissa sairastettaisiin niin paljon kuin lapsiperheissä. Ideaalitilanteessa siis jatkossa se pari vuotiaan vanhempi palaa takaisin työelämään, aloittaa uudessa työpaikassa ja allekirjoittaa pidennetyn koeajan työsopimukseensa, lapsi sairastaa päivähoidon alussa, vanhempi joutuu häntä hoitamaan ja sairastuu itsekin ja omavastuupäiviä kertyy ja lopulta työnantaja kyllästyy tilanteeseen muutenkin ja kenkäisee pienen lapsen vanhemman koeaikaan vedoten. Ja tässähän kaikki voittavat. Eikös niin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!