perjantai 1. kesäkuuta 2012

Case Suvivirsi

Yhtä varmasti kuin kevään tulon tietää siitä, että koirankakkakeskustelut lehahtavat tietää kesän saapuneen kun lehtien palstat täyttyvät nujakoinnista sen suhteen lauletaanko Suvivirsi vaiko ei. Äänekkään enemmistön mukaan Suvivirsi, samoin kuin muut uskonnolliset juhlapyhälaulut ovat osa suomalaista perimää (tai siis Suomalaista jos heiltä kysytään). Kovaan ääneen huudetaan että maassa maan tavalla ja mamut veisatkoot siinä missä muutkin. Ilman Suvivirttä ei tule kesää ja virrenveisuussa kyse on suorastaan kansalaisen perusoikeuksista.

Itse en ymmärrä miksi näissä keskusteluissa ääripäiksi muodostuvat aina luterilaiset ja mamut, kun itseasiassa nopeimmin kasvava ei-luterilainen ryhmä taitaa kuitenkin kouluissa olla ne kantaväestöön kuuluvat lapset, joita vain ei ole satuttu kastamaan. Oma lapsemme kuuluu tähän ryhmään ja esim. varhaiskasvatuskeskustelussa linjaus oli että meidän lapsemme ei käy kirkossa eikä veisaa virsiä. On tärkeä oppia tuntemaan eri uskontoja, mutta sen lapsi ehtii tehdä myöhemminkin. Sitä ei tarvitse tehdä jo päiväkodissa tai alkuopetuksessa. Mikäli lapsi osallistuu uskonnollisiin tapahtumiin hän osallistuu sinne meidän vanhempien seurassa. Meidän perheemme ei ole yksin mielipiteittensä kanssa. Lapsen päiväkotiryhmässä moni muukin vanhempi on samalla linjalla joten uskoisin, että ei se tilanne koulumaailmassakaan ole toinen. Miksi siis koulumaailman ei tulisi sopeutua tähän muuttuneeseen tilanteeseen? Edelleen tänäkin päivänä kuulee kertomuksia päiväkodeista ja kouluista, joissa uskonnottomat tai eriuskoiset laitetaan siivoamaan kirkkokäyntien ajaksi tai perheitä syyllistetään tilanteen vaikeuttamisesta.

En sano, etteikö kirkkokäyntejä voida järjestää, mutta jos niitä järjestetään niin piiriin kuulumattomia tulee kohdella tasavertaisesti. Siellä kirkossa voidaan veisata Suvivirttä niin paljon kuin sielu sietää, ei siellä koulussa tarvitse sotkea jumaluuksia siihen että juhlistetaan lukuvuoden päätöstä. Eivät ne lapset sitä Suvivirttä kaipaa vaan sitä kaipaavat heidän nostalgiapuuskaiset vanhempansa. Ne samat mukavuudenhaluiset vanhemmat, joille tapakristinusko on niinkin merkittävässä roolissa, että pöyristytään siitä ajatuksesta, ettei koulu lapselle opettaisikaan uskontoa vaan vanhempien itse pitäisi lapsen kanssa sinne kirkkoon vaivautua menemään. Samaan aikaan kun nämä vanhemmat käyttävät kaiken energiansa Suvivirren aseman puolustamiseen seurakunnat käyvät tahollaan taistelua yhä kapenevimpien resurssien parissa, mutta eihän se tapakristittyä ahdista kunhan saa vain nätit puitteet kivassa kirkossa perhejuhlilleen, mieluiten mahdollisimman vähän Jumalapuheella. Olisihan se kamalaa joutua tekemään jotain työtä oman uskontonsa eteen, joku vielä saattaisi erehtyä luulemaan hihhuliksi.

Poistamalla yhtäläisyysmerkit suomalaisen perinteen ja kristinuskon väliltä meille jäisi kuitenkin rikas oma kansanperimämme juhlistettavaksi. Se joka olisi uskonnoista vapaa ja sopisi kaikille. Olisiko se niin kamala ajatus, että jokainen hoitaisi kotioloissaan sen että mihin uskoo tai jättää uskomatta ja yhteisissä tilaisuuksissa liikuttaisiin neutraalilla maaperällä kun siihenkin kuitenkin puitteita löytyisi.

1 kommentti:

Jätä ihmeessä viestiä!