maanantai 23. heinäkuuta 2012

Tohtori kuka?

Kun jäin perhevapaille otin itselleni kanavapaketin. Lapsen synnyttyä BBC Entertainmentilla alkoi pyöriä uusintana Dr Whon David Tennant-vuodet ja lopulta aikataulutin elämäni sen mukaan että lapsi nukkui sopivasti aamu ysiltä kun Tohtori tuli ruutuun. Yle onneksi tajusi vihdoin tänä kesänä nukkuneensa onnensa ohi ja alkoi uusia uuden tuotannon jaksoja. Kolme kautta tulee tänäkesänä ja seuraavat ilmeisesti ensi vuonna. Minä taidan kuitenkin ottaa varaslähdön ja otan BBC iPlayer tilauksen itselleni, jotta pääsemme samoilla höyryillä Matt Smithin kelkkaan. Tyypin vauvavuotena nimittäin noita ei suostuttu näyttämään.

Vaikka Tohtori onkin suunnattu ensisijaissa nuorisolle antaa sarja paljon ajateltavaa myös aikuisille. Käsikirjoitus on usein mitä mainiointa ja jos et tätä usko niin kannattaa katsoa tämän päivän jakso joka on Hugo-palkittu. Jos tänään ei kasilta osu telkkarin ääreen löytyy jaksot myös kaksi viikkoa Areenasta.

2 kommenttia:

  1. Meillä mies istuisi kuin tatti tohtorin edessä, mutta pojan nukuttaminen osuu ikävästi samaan aikaan ja tasa-arvoon vetoava rouva vaatii välillä miestäkin osallistumaan puuhaan. Mutta ilmeisen hyvä ja koukuttava sarja. Ehkä pitäisi itsekin istua telkkarin ääreen :)

    VastaaPoista
  2. Ei täällä meillpäin ainakaan noita mielletä yhtään nuorison ohjelmiksi. Tulevat parhaaseen lähetysaikaan aina ja jotkut jaksot on todella pelottaviakin :0

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viestiä!