maanantai 6. elokuuta 2012

Arki, joka nielaisi mennessään

Viime viikolla piti palata töihin ja jotenkin se arki vaan vei mennessään niin pahasti ettei edes muistanut blogia päivittää.
Tai no ei sitä auta töitä syytää kun kuitenkin on ehtinyt lukea putkeen uusimman Taavi Soininvaaran (ei niin salaisiin paheisiini kuuluu teinityttödystopioiden lisäksi nämä kotimaiset kun kaikki menee pieleen -dekkarit) kun piti saada mahdollisimman nopeasti selville mitä Leo Karalle käy. Sitten piti apinan raivolla suorittaa huoneiden vaihto, jonka seurauksena aamulähdöistä tuli paljon hitaampia kun ikinä ei muista missä huoneessa ne puhtaat alushousut majailevat. Lisäksi me ollaan kyläilty ja kestitty itse vieraita ja eilinen ilta huipentui siihen, että satasen finaalin lomassa ompelimme uusiin vaatteisiin nimikointinauhoja.
Perheen pieninkin palasi tänään arkeen. Omahoitajaa oli ilmeisesti ollut ikävä kun syliin oli heti heittäydytty kun hoitaja oli töihin tullut. Muutenkin lapsi jäi päiväkotiin käsittämättömän tyytyväisenä esitellen kavereilleen uusia dinotossujaan. Aamulla tehtiin taas pyörällä kuormausennätyksiä kun sulloin etukoriin vaippakassia, varavaatereppua ja tangossa vielä tasapainottelin omaa veskaani. Ensimmäiset vietiin vielä päiväkotiin turhaan. Iltapäivällä nimittäin tuli käsky viedä vaipat kotiin ja tuoda tilalle puolentusinat kääpiökokoiset alkkarit. Kotioloissa tuo lapsi on nyt ollut kuukauden poissa vaipoista ja koska poika vaikutti asian suhteen myös päikkärissä yhteistyökykyiseltä niin näillä mennään. Ilmeisesti päivää vajaa kaksivuotiaana tuo jälkeläinen on julistettu päiväkuivaksi ja nyt meidän vanhempien pohdittavaksi jää mitä me tehdään tuolla kuutiollisella kestovaippoja.
Kuviakaan ei ole juuri ehtinyt ottamaan eikä niitä vähiä koneelle siirtämään. Arkistojen uumenista löytyi kuitenkin nuoremman veljentytön taidetta ja nämä puputhan nyt sopivat mihin tahansa. Pitääkin muistaa ottaa nuo vahat Pikkaraiset mummilasta kotiin kun ei nuo veljenlapset enää niillä leiki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!