Mummilan vintin aarteet

Minut on kasvattanut kaksi evakkoperheissä varttunutt ihmistä ja siksi meillä yleensä mitään ei heitetty hukkaan. Mummilan vintti onkin aikamoinen aarreaitta vaikka tuossa jokunen vuosi sitten veljen kanssa vähän raivattiinkin nurkkia ja luovuttiin muun muassa meidän kouluaikaisista vihoista yms.

Tänään raahasin miehen mukaan mörönsyötiksi ja suuntasin tonkimaan laatikoita. Mukana asuntoon palasi sekä minun että miehen sylit täynnä tavaraa. Leluja, palapelejä ja minun pikkutyttönä mammaltani saama posliininen teeserviisi. Mies ei selvästikään ole vielä näiden kahdeksan vuoden aikana päässyt sisälle tähän hamsteriuden ytimeen. Minun intoillessani yhdestä laatikosta löytämistäni lastenlaulukaseteista se vaan ihmetteli, että milläs minä niitä ajatellin kuunnella. No tietysti silla viereillä hyllyllä majailleella kaksipesäiseisellä kasettisoittimella, sellaisella, jossa on myös taaksekelaamiseen nappi.

Pojalle paras löytö taisi olla minun vanha Barbien Ferrarini. Veljenlapsien kohdalla viellä nihkeilin ja autolla leikkiminen oli hyvin säännösteltyä. Nyt kuitenkin tulin siihen tulokseen, että se on lelu, suunnattu käyttöön ja en keksinyt yhtään syytä miksi sitä pitäisi säilöä vain vinttikopin ylähyllyllä. En nyt kuitenkaan ole haaveillut siitä, että aikanaan minun tuhkani haudataan tuossa kahdeksankymmentälukuksen kasinotalolouden leluvastineessa. Poika vielä näppäränä poikana irroitti heti tuulilasin autosta, joten ei siinä nyt edes ole mitään mikä ihan äkkiä menisi rikki. Paitsi jos poika jostain saa käsiinsä mummin lihanuijan.

Itselleni tein myös löytäjä, mutta palataan niihin tuonnempana. Pakko kyllä ihmetellä yläasteaikaista muotia. Painan nyt kuitenkin parikymmentäkiloa enemmän ja silti vanhat flanelipaidat sujahtivat päälle ilman mitään ongelmaa.