Tasa-arvoinen kohtaaminen päiväkodissa

Tänään kiirehdin työpaikalta tuttuun tapaan päiväkodille. Tällä kertaa en tosin noutamaan lasta vaan istumaan ystäväperheen isän kanssa minikokoiselle puusohvalle ja kuuntelemaan esitystä tutkimuksesta johon päiväkotimme on osallistunut. Naisunionin hankkeessa tarkoituksena on valmistaa tasa-arvokasvatuksen täydennyskoulutusmateriaali suomenkielisten päiväkotien henkilökunnalle. Hankkeen kotisivuilla hankkeen tavoitteita kuvataan seuravanlaisesti:

Tavoitteena on edistää suomenkielisten päiväkotien kasvatustyössä sukupuolten välistä tasa-arvoa ja valinnanvapautta. Onnistuessaan tasa-arvotyö tuo kasvattajille keinoja ehkäistä kiusaamista, tukee sukupuolten välisiä ystävyyssuhteita ja vähentää niin lasten kuin aikuisten kokemaa stressiä.

Tässä kohtaa tällainen paatunut feministi hieroi tyytyväisenä tahmeita käsiään yhteen ja onneksi odotukset joita olin hankkeelle asettanut tuntuivat täytyyvän. Toki lähtökohta päiväkodissamme oli jo kohtalaisen erinomainen. Päiväkoti oli mukana jo tätä hanketta edeltäneessä pilottihankkeessa ja moni asia oli jo mallillaan valmiiksi. Olisi ollut mahdotonta kuvitella, että meidän päiväkodissamme olisi juhlittu naistenpäivää pukemalla tytöt prinsessoiksi ja lakkaamalla kynsiä ja lähettämällä pojat pulkkamäkeen kuten luin FB:stä Raisiossa tapahtuneen. Hanke keskittyy tasa-arvoon sukupuolen näkökulmasta ja koin harmilliseksi sen, ettei tässä myös nähty mahdollisuutta ideologiseen tasa-arvoisuuteen. Täytyy vain toivoa, että joku tähänkin tarttuu.

Hankekoordinaattorin lisäksi meille esiintyivät päiväkodin aikuiset, jotka kertoivat mitä tutkimuksessa oli havaittu käytännössä. Tutkimuksessa päiväkodin arkea oli videoitu ja videoiden pohjalta oli analysoitu miten henkilökunta toimii. Tyyliin saako pojat huutaa enemmän kuin tytöt, valitaanko auttajaksi vain tyttöjä, jyrääkö äänekkäät hiljaiset, miten henkilökunta kehollaan viestii yms. Noiden havaintojen pohjalta sitten oli tehty tavoitteet joita lähdettiin tarkemmin toteuttamaan. Mitään kardinaalimunauksia ei tuon pohjalta oltu huomattu vaan homma oli jo hyvin hallussa. Tarkkailuun noiden tyypillisten asioiden ohella päätyi muun muassa se, että lapsia puhutellaan nimillä eikä niputeta ryhmiin esim. sukupuolen mukaan. Yksi konkreettinen kehityshanke oli myös tällaisessa tapperoperheessä ajankohtainen koskemattomuus tavoite jossa lapset opettelevat että ketään ei saa töniä eikä satuttaa ja myös sitä, että jokaisella on oikeus ja velvollisuus vaatia koskemattomuutta jos joku tulee vaikka tönimään.

Arvostan päiväkotiamme valtavasti tällaisessa hankkeessa mukanaolon vuoksi ja toivon, että jos poika syksyllä siirron lähipäiväkotiin saa niin siellä myös teemat olisivat esillä. Minua huolestuttaa, että varsinkin siirto ns. isojen ryhmään toisi sukupuolen määrittämät rajoitteet lapsemme arkeen. Vielä poika sanoo lempivärikseen punaisen, kokkaa ruokaa, hoitaa nukkea, ajaa autoilla, tykkää örkeistä ja rakastaa painimista. Toivon, että näin on myös jatkossakin. Meillä olisi nyt mahdollisuus siihen, että valkoinen mies ei enää jatkossa olisi se maailman tasa-arvoisin olento vaan tämä nyt kasvava sukupolvi saisi aidosti sen mallin, että jokainen saa tehdä ihan miten haluaa kunhan oma toiminta ei vahingoita ketään muuta.

Myös meille vanhemmille jaettiin kotiläksyä. Tämä huoneentaulu on rajattu verkkosivujen hanke-esittelystä.

Keskustelussa nousi esiin se, että eniten tämän ohjeistuksen tarpeessa taitaa tosin olla tuo meistä vanhemmista edeltävä polvi. Useampikin perhe kertoi erinäisistä ristiriitaisuuksista sukupolvien välillä.

Tosin tässä kohtaa on valitettavasti todettava, että meidänkin 15 lapsen ryhmästä vanhempia oli paikalla vain neljästä perheestä. Toivon, etteivät muut perheet loistaneet poissaolollaan siitä syystä ettei heitä aihe voisi vähempää kiinnostaa. Tagasin tämänkin teeman työn ja perheen alle. Tämän projektin lopputuotoksia kun olisi hyvä käydä esittelemässä useamassakin työpaikassa ympäri tätä maata. Niistä opeista kun hyötyisi aika moni aikuinenkin omassa arjessaan.