Joku saattaisi kirjoituksen ajankohdasta epäillä, että tuo parempi puoliskoni olisi vain vähän pitkäksi venähtänyt vappuheila, mutta itseasiassa siihen tarvittiin kolme vappua, kuusi lukukautta tekun penkillä, erinäinen määrä kesäfestareita ja opiskelijakaverin ja hänen nykyisen vaimonsa helläkätistä tuupintaa, että tähän nykytilanteeseen päästiin. Mies oli jo heti opintojen alkumetreiltä yksi parhaista opiskelukavereistani, mutta ilmeisesti minulla oli liian kova kiire hakata päätäni seinään jotta olisin tajunnut, että a) sehän on aivan täydellinen ihminen minulle ja b) se tuskin olisi antanut minun kopioida kaikkien fysiikan kurssin laskareita, jos ei tykkäisi minusta hieman enemmän kuin muista vuosikurssin tyypeistä.
Sitten kun tajuttiin niin sitä edettiinkin nopeasti. Seuraavan vuoden alussa muutettiin saman katon alle, loppukesästä oltiin jo kihloissa ja naimisissa alle kolme vuotta seurustelun aloituksesta. Tosin helppohan sitä oli toiseen sitoutua kun tunsi jo valmiiksi. Kymmenes vuosi sitten pyörähtikin käyntiin romanttisesti aamuyöllä lapsen sängystä oksennusta siivoten. Pehmeiden puheiden asemasta ollaan nyt arvottu puhelimessa, että onkohan tämä vatsatautia vai mitä.
Minun lempi-ihmiseni, pitkämielinen ja lempeä. Paras mahdollinen aviomies ja isä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!