Ilmailumuseossa

Ystäväperhe vinkkasi viikolla, että sunnuntaina ilmailumuseossa vietettäisiin lasten päivää ja mehän oltiin heti valmiina lähtemään. Aamulla pakkasimme jälkeläisen ja sadevarusteet peräkärryyn ja sotkettiin Vantaalle. Itse museo löytyy ihan Helsinki-Vantaan lentokentän kupeesta ja matka sujui aluksi mukavasti keskuspuistoa pitkin ja sieltä Haltialan kautta Tammistoon. Jumbon ympäristössä polkeminen oli tuskaa. Opasteita ei löytynyt, pyörätiet päättyivät kesken kaiken ja autoilijat jumittivat pyörätienjatkeet citymaastureillaan. Niin ja kirsikkana kakussa: kevyeenliikenteenväylällä mopolla ajavat teinit jotka eivät osaa väistämissääntöjä.

No mutta takaisin museoon. Kiersimme ensin näyttelyä museon sisätiloissa ja hyödynsimme mahdollisuuden myös kurkkia vanhoihin koneisiin sisälle nyt kun se erikoispäivän kunniaksi oli mahdollista. Kyllä siellä kelpasi tukka kypärän jäljiltä litissä hikisenä kuin pieni porsas kuvitella karanneensa Pan Amista. Jälkeläiselle itse näyttely ei niinkään ollut hitti vaan pieni mies lämpeni eniten pihalta löytyneille pelastusautoille eli lentokentän omalle paloautolle sekä paikalle myös saapuneisiin paloautoon ja poliisiautoon. Pihalta myös löytyi pieni leikkialue, jossa sai polkea pientä hävittäjäkonetta. Kotimatkalla uni ei pienelle maittanut joten otimme vielä Haltialassa munkin ja lampaantaputuksen mittaisen breikin ja sitten lopulta saatiinkin sotkea ylimääräinen kierros riittävän päiväuniajan varmistamiseksi.

Kyllä uusi pyörä on vaan niin ihana. Saatiin hyvin pidettyä keskinopeus 17 km/h vaikka se Jumbon ympäristö meni mateluksi ja Keskuspuistossa jumituimme eläkeläisryhmän taakse mottiin. Tämän päivän kokonaiskilometrimäärä näytti 34 ja koska virtaa tuntui riittävän vielä tuonkin jälkeen kävin vielä juoksemassa illalla viiden kilometrin lenkin. Tai no juokseminen on ehkä vähän liioiteltu ilmaisu tavastani liikkua, mutta ainakin minut olisi kävelykisoissa diskattu.