Selviytymisen ABC

Päiväkodin seinään ilmestyi pahaenteinen lappu: "Talossa on vesirokkoa". Ensimmäiset pilkulliset lapset palasivat ryhmään tällä viikolla. Ja aamulla kun sotkin kohti luonnonkaunista Itä-Pasilaa soi puhelin ja mies kertoi pojalla olevan lämpöä. Ei siinä muu auttanut kuin kääntää Nishikin etupyörä kesken Ilmalan pitkää alamäkeä ympäri ja sotkea takaisin kotiin.

Tiedättekö miten vaikea on itikoiden syömästä lapsesta päätellä, että onko sillä vesirokkoa vaiko ei? Nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että ei tuo rokkoa ole (ja näillä puheilla herään pienen pantterin vierestä huomenna), koska lämpö laski nopeasti ja iltapäivällä meillä oli jo tutusti seinille kiipeilevä pieni mies jonka kropasta löytyvät punaiset pisteet eivät olleet muuttuneet mihinkään. Aamupäivällä kuitenkin ehdin kummasti samaistua NYT-liitteen selviytyjiin. Survalisti varautuu luonnonkatastrofiin tai yhteiskuntajärjestelmän romahtamiseen tai lapsiperheessä siihen, että vesirokko on iskemässä niskaan juuri sinä hetkenä kun toinen vanhempi lähtee ulkomaille puoleksi viikoksi ja kotiin jää se kenellä vesirokkoa ei ole todistetusti ollut eikä mummipalveluiden saatavuudesta ole takeita. Kuten erilaisia dystopiakirjoja lukeneet tietävät sivilisaatio on loppujen lopuksi hyvin ohut ja sama pätee myös tähän asiaan.

Jos vaika tästä taas viisastuneena kävisi hankkimassa rokotteet. Sekä mulle että pojalle. Mieluumin kuitenkin tässä survalistiteemassa jatkossa varaudun zombieapokalypsiaan. Olen edelleen kateellinen veljelleni siitä miten hienon pakopaikan se keksi mahdollisen zombiehyökkäyksen varalle. Ja kyllä, meillä näistä puhutaan useinkin mökkikahveilla. Eikö teillä sitten?