keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Ihan Seilissä

Airistolla, kolmisenkymmentäkilometriä Turusta Nauvoon päin sijaitseva Seilin saari ei kerro suurimalle osalle ihmisistä yhtikäs mitään. Itseasiassa ennen Jenni Vartiaisen levyä monikaan ei varmaan ollut edes kuullut puhuttavan koko saaresta. Nykyään saarella toimii Saaristomeren tutkimuslaitos ja saarelle vierailemaan pääsee helposti Nauvon ja Rymättylän Röölän välillä kulkevalla Östern-aluksella.



Seilin historia on kuitenkin se, mikä tekee saaresta mielenkiintoisen. 1619 saarelle perustettiin leprahospitaali, jonne siirrettiin Turun sairaaloista leprapotilaat. Potilaat sijoitettiin silloiselle kapean salmen erottamalle kirkkosaarelle, joka nykyään maannousun myötä on osa varsinaista saarta. Saapuessaan hospitaaliin potilaat tiesivät tulleensa jäädäkseen. Jokaisen potilaan tuli tuoda mukanaan omat ruumisarkkulaudat. Potilaita hoidettiin lähinnä eristyksellä, jumalan sanalla, Kupittaan pyhän lähteen vedellä sekä paloviinalla, jotta potilaat saivat polttaa. Onkin epäilys, että vahvaa humalatilaa kuvaava sanonta, ihan seilissä, olisi perua siitä, että lähellä Tukholman laivareittiä sijainneelta saarelta olisi myyty paloviinaa merimiehille, jotka sitten Turkuun saapuessaan olisivat olleet päissään kuin käet eli ihan seilissä.


Viimeinen leprapotilas kuoli saarella 1785 ja saarella keskityttiin hourujen hoitamiseen. Lääkkeet tässäkin tapauksessa olivat kutakuinkin samat mitä spitaalisilla eli viinaa, jumalaa ja tässä vaiheessa myös yksinkertaista työtä. Rahaa ei juurikaan ollut käytettävissä, joten hoitokeinoina kokeiltiin kaikkea mikä ei käytännässä maksanut mitään. Näiltä ajoilta saarelta myäs löytyy vanha hospitaalirakennus, joka nykyisellään on siis tutkimuslaitoksen käytössä.


Mielisairaala toimi aina vuoteen 1962 Seilissä. Eristys, huono hoito ja monessa tapauksessa myös hoitoon joutumisen taustalla olleet mielivaltaisuudet tekivät varsinkin vanhan puukirkon ympäristöstä monella tapaa surullisen paikan. Viimeiset vuodet sairaala toimi naistensairaalana ja hautausmaan ristirivit yhteiskunnasta eristetyistä naisista jättävät varmasti monia ihmiskohtaloita kertomatta.


Seilin kirkossa järjestään kesäisin muutamia jumalanpalveluksia ja kirkko on auki myös turisteille. Kirkon sisustus on koristelematon ja kesäisessä auringonvalossa paikka oli kyllä jokseensa vaikuttava myös tällaisen uuspakanan silmin.


Kirkossa normaalit ja sairaat olivat eristetty omiin puoliinsa.

Kirkossa erikoista oli kirkon pihalla sijaitseva erillinen kellotorni.


Erikoisen historiansa lisäksi saaresta erityisen tekee myös sen luonto. Sen lisäksi, että saarella on erityisen paljon borrelioosipunkkeja on saari tunnettu runsaasta määrästä siemenkasveja sekä monipuolisesta lintukannastaan. Saaristonmeren tutkimuslaitos on tutkinut mm. laidunnuksen vaikutusta rantaruoikossa (lehmät hakkaa lampaat), lintujen pesimistä ja luonnontilaisen maaston kehittymistä esim. merenpohjasta nousseilla maa-alueilla. Saarella onkin ehdottomasti kielletty poluilta poikkeamiset sekä kasvien kerääminen. Saaren poikki kulkevalla polulla kuitenkin riittää ihan riittävästi katsottavaa ilman ettei tarvinnut lähteä heinikkoon punkkeja bongaamaan.



Saaren historia ja eristyneisyys saivat sekä minulla että miehellä mielikuvituksen jylläämään. Tuosta saaresta saisi upean näyttämön hieman yliluonnolliselle murhamysteerille. Pitäisiköhän aloittaa kirjoittamaan?


Tuollakin sillalla olisi hyvä kompastua kun hullu viikatemurhaaja pinkoo perässä.


Ja kirkkoa ympäröivät kummituspuutkin toimisivat hyvänä näyttämönä.

Tällä kertaa me kuitenkin päätettiin kävellä Postilaiturilta Kirkkolaiturille. Kirkkolaiturin kupeesta löytyy myös kesäkioski, mutta koska meillä oli omat eväät mukana tehtiin leiri ensin rantakalliolle. Poika keskittyi lähinnä viskomaan kiviä ja me vanhemmat syömään eväitä. Prisman teehyllystä bongatut teetikut eivät arjessa olisi mitenkään näppäriä, mutta näin retkikäytössä ne ovat todella hyviä.


Kirkkolaituriin on myös mahdollista kiinnittyä omalla veneellä ja laiturin vierestä löytyy myös käymälät. Kioskista sai pikkupurtavaa, juotavaa, jätskiä sekä pro Seili- tuotteita. Suuremman nälän varalta kannattaa kuitenkin roudata mukaan omat eväät. Kioskin lisäksi kun saarelta ei muita palveluita sitten löydykään.

Minulle tämä oli toinen visiitti saarella. Edellisestä tosin oli kulunut jo 12 vuotta, mutta vaikuttava tuo saari oli tälläkin kertaa. Lähdimme Nauvosta ensimmäisellä aluksella eli olimme perillä saaressa noin yhdeksältä ja lähdimme seuraavalla laivalla, joka lähti saaresta yhdeltä. Tuollaiselle parin tunnin pyrähdykselle saari oli mainio kohde hyvällä säällä. Vähän vanhemman lapsen kanssa tosin pakkaamalla värikuvakasvion mukaan saisi vietettyä vielä muutaman tunnin lisää rattoisasti.

2 kommenttia:

  1. Kivan kuuloisia reissuja teillä, itse emme ole hirveän pitkillä pyöräreissuilla käyneet, kun pyöräkärryyn mahtuu kaksi kolmesta, mutta todella kivalta kuulostaa! Meilläkin potkulauta on ihan ässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin reissut varmaan muuttava muotoaan kun poika kasvaa kärrystä ulos. Peräpyörähän olisi yksi vaihtoehto, mutta kyllä silläkin reissupituudet lyhenevät. Onneksi sitten voidaan keskittyä muuten retkeilemään ja etsiä uusia kivoja kohteita.

      Poista

Jätä ihmeessä viestiä!