Kirjavalikoima on ollut aika laidasta laitaan, mutta kahta kirjaa yhdisti muuten ehkä lukemalleni kirjallisuudelle epätyypillinen ympäristö, Afganistan.
Pia Heikkilän Operaatio Lipstick on ehkä eriskummallimmasta lähtöasetelmasta liikkeelle lähtenyt chick lit-kirja, jonka olen ikinä lukenut (voi pojat miten monta minä niitä olenkaan lukenut). Sinäänsä ihan virkistävä poikkeus, mutta lopputulos ei ollut kovinkaan onnistunut. Kirjan tarinan kaari ei jotenkin toiminut. Alku käynnistyi tautisen hitaasti ja hahmot eivät herättäneet mitään mielenkiintoa. Loppu sitten juostiin vauhdilla loppuun ja lopulta tarinasta jäi blääh-olo. Erityismaininnan kirja kuitenkin saa siitä, et harva chick lit-kirja kuitenkaan aiheuttaa minussa yhtä suurta klaustrofobista ahdistusta kuin mitä tämä onnistui vuoristoluolakohtauksillaan.
Olisin ehkä toivonut, että kirja olisi hyödyntänyt hieman enemmän Afganistania. Nyt tuntui, että kirja vain pystyi kuvamaan pykälän verran rajumpaa bilemeininkiä, tyhjäpäistä seksiä ja liian nopeasti kokoon kursittua loppukohtausta. Ilmeisesti kirjailija on tekemässä kirjaan jatkoa, jossa ote olisi pykälän verran enemmän kiinni arjessa. Jos tuo pitää paikkaansa niin toinen kirja jopa voisi olla lukemisen väärti.
Toinen Afganistankirjani oli tietysti itseoikeutetusti Khaled Hosseinin Ja vuoret kaikuivat. Luin Leijapojan ja Tuhat loistavaa aurinkoa kesällä 2008 ja ne kirjat pääsivät todella iholle. Odotukset tähän kirjaan olivat jo lähtökohtaisesti kovat ja ehkä niiden vuoksi kirja tuntui aluksi olevan aikamoinen pettymys. Ekat 50 sivua sinniteltyäni tarina lähti kuitenkin viemään perässään ja vaikka tarina kulki ajassa ja paikassa sekä kertojanäkökulma vaihtui useampaan kertaan tarina oli erinomaisesti kirjoitettu. Hosseinin kirjaksi tämä tarina tosin oli suorastaan kevyt eli jos ei ole aikaisemmin uskaltanut kirjoihin tarttua niiden rankkojen aiheiden vuoksi, on tämä kirja hyvä aloittaa.
Jälkimmäistä kirjaa voin muutenkin suositella varauksetta, mutta ensimmäisen kohdalla en oikein osaa sanoa kuka kirjasta tykkäisi. Ainakin pitää voida sietää chick litiä, mutta kestää se ettei tarina olekaan hattaraa.
Nyt olen myös sen ongelman edessä, että en oikein tiedä mitä haluaisin lukea seuraavaksi. Ehkä jonkun vähäeleisen dekkarin. Ja ehkä voisin pitkästä aikaa lukea kirjan ihan paperilla. Jos vaikka kävisin huomenna mökkikunnan kirjastossa. Sieltä yleensä löytyy hyvin sellaisia aarteita, joita pk-seudulla saisi jonottaa kuukausitolkulla.
Kuvat: Otava
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!