Eilen illalla kaavin mansikkarahkaa pojan nenän eteen ja tartuin Joanne Harrisin Persikoiden aikaan-kirjaan. Neljä tuntia, puoli litraa teetä, kaksi riviä suklaata ja muutamaa kissan mahan välirapsutusta myöhemmin kirja oli luettu.
Rakastuin Harrisin kirjoihin Pienen suklaapuodin myötä ja olen erityisesti nauttinut näistä kirjoista, jotka kuvaavat epäsovinnaista Viannea tyttärineen. Tarinoissa minua viehättää se, että ne ovat jotenkin niin täysin irrallaan ajasta, mutta kuitenkin kuvaavat oivaltavasta pieniä arjen ilmiöitä. Harrisin kieli on kauniin maalailevaa ja hänen henkilöhahmonsa sellaisia, että niihin kiintyy. Itseasiassa näitä kirjoja lukiessani usein pohdin miksi ihmeessä tuhlaan niin paljon aikaani erilaisiin chic liteihin, dystopiakuvauksiin ja young adult -kirjoihin (ja pahimmassa tapauksessa kaiken kolmen edellämainitun fuusioihin). Silti tänään kirjastosta poimin matkaani uusimman Tuija Lehtisen, joka oli vielä ehkä huonompi ja ennalta-arvattavampi kuin yksikään kirjailijan aikaisemmista kirjoista.
Onnistuin kuitenkin tekemään yhden kesäloman tärkeimmistä asioista. Lukemaan kirjan yhdellä istumalla. Nyt on aivot nollattuna ja huomenna on vuorossa paluu kaupunkiin. Ensin aamulla Turkuun juhlimaan ja illalla Onnibussin kyydillä Helsinkiin. Maanantaina kutsuu sitten taas luonnonkaunis Itä-Pasila. Mahtaa olla hiljainen ja kuollut betonilähiö, ainakin toimistotalojen osalta.
Kuva: Otava
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!