lauantai 5. lokakuuta 2013

Dinojuna-arkea

Riittävän kauan kun katsoo Dinojunaa oppii paitsi dinosauruksista myös siitä, että kun puolet perheestä hurvittelee jää toinen puolisko tekemään jotain paljon puuduttavampaa. Jotenkin minusta tuntuu, että me ollaan nyt lipsuttu pahemman kerran tuonne Dinojunameiningin puolelle.

Tänään taas miehen puurtaessa työpaikalla me pojankanssa hurviteltiin kaupungilla. Käytiin ihan Po.Pissa ajaelemassa junilla ja Kukontorin uudessa Kipossa jääjogurtilla. Poika oli liikenteessä potkulaudalla ja pärjäsä mainiosti meidän kuusituntiseksi venähtäneen reissun, joka siis aloitettiin kuviskerholla eli ei me ihan tuota kuutta tuntia saatu leikkijuniin tärvättyä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!