torstai 17. lokakuuta 2013

Epätoivottua seuraa

Päiväkodin myötä lapsen vaikutuspiiriin tulee jatkuvasti uusia ihmisiä, joiden valintaan me vanhemmat emme voi vaikuttaa. Pääsääntöisesti poika on löytänyt ihania kavereita päiväkotikavereista näiden meidän vanhempien lähipiirin kautta löytyneiden jatkoksi. Päiväkotipäivän jälkeen kuului ihania tarinoita siitä miten he ovat leikkineet yhdessä kotia, ajaneet rallia potkumopoilla, keinuneet, kiipeilleet ja rakentaneet hiekkalinnoja. Mahtavia pieniä ihmisiä, joiden kohtaaminen päiväkotipäivän jälkeen ruokakaupassa saavat lapsen unohtamaan sen, että hänellä oli vakaana aikomuksena tälläkin kauppareissulla kinua itselleen Angry Birds-karkkeja.

Ja sitten on se yksi lapsi. Se, jonka seurassa en haluaisi lapseni leikkivän ja itseasiassa se, jonka taas kerran änkiessä meidän pihalle mieluiten ehdotan pojalle siirtymistä sisätiloihin. Itseasiassa vika ei ole tytössä vaan jälleen kerran vika on tytön vanhemmissa ja siitä, että tytöllä ei ole mitään rajoja. Tyttö saa pyöräillä ilman pyöräilykypärää ja keskellä tietä, tyttö saa sörkkiä pihalla parkissa olevia autoja, tyttö saa käydä kuraisin käsin läästimässä narulla kuivumassa olevia pyykkejä, tyttö on hajottanut lukuisat määrät pihamme lapsille ostettuja hiekkaleluja vaikka he eivät edes asu taloyhtiössämme ja lista sen kuin jatkuu. Naapuriperheen äiti yritti pyykkiepisodin jälkeen keskustella tytön isän kanssa ja sai kuulla olevansa mielenvikainen, kun kehtasi mielensä pahoittaa juuri pestyjen lakanoidensa tahrimisesta. Jotenkin tuon jälkeen ei edes ole tehnyt mieli yrittää keskustella.

Tänään tyttö sitten jälleen kerran piti päiväkodin jälkeen jotain showta meidän pihalla ja huomasin suustani karkaavan pojalle, että nyt ei mennä leikkimään leikkipaikalle, koska tuo perhe oli paikalla. Olen kuitenkin aina tähän asti muistuttanut pojalle, että ketään ei jätetä ulkopuolelle ja nyt sitten itse näytin aivan päinvastaista mallia toimillani. Tosin ehkä nyt tuon perheen kohdalla ollaan nyt siinä pisteessä, että suurempi kaveeraaminen johtaisi vain siihen, että poikakin alkaisi tyhmäilemään ja toisaalta joskus myös pitää opettaa sekin, että kaikkea käytöstä ei tarvitse sietää ja minulla raja menee siinä, että tehdään vaarallisia asioita eikä kunnioiteta toisen ihmisen omaisuutta ja työtä.

Kyllä minua tuo tyttö säälittääkin. Päiväkodissa kun tyttö on vanhempiensa vaikutuspiirin ulkopuolella tyttö on parhaimmillaan ihan ok, mutta nuo vanhemmat kyllä tekevät parhaansa vesittääkseen kaikki mahdolliset käytöstavat joita päiväkodissa tytön päähän on iskostettu. Sanon aina, että minusta on tärkeää, että koko kylä kasvattaa, mutta nyt ollaan siinä pisteessä, että minulla ei riitä resursseja tuolle pienelle ihmiselle. Toivon kuitenkin että jollain riittää tai että jonain päivänä nuo vanhemmat heräisivät tajuamaan, että jotkut käytöstavatkin voisivat olla kohdallaan. Sillä välin varustaudun itse siihen, että tämä kohtaaminen ei taatusti jää lajissaan viimeiseksi. Niitä epämiellyttäviä ihmisiä tulee pojan elämään ja joitakin heistä minun vaan pitää oppia sietämään.

Loppukaneettina voidaan kuitenkin todeta, että luultavasti tuon tytön vanhemmat pitävät meitä vähintään yhtä vastenmielisenä perheenä. Niinä, jotka nalkuttavat jonottamisesta ja rajoittavat lapsten luovaa leikkiä. Niinä, jotka liikaa varottelevat ja kiinnittävät huomiota typeriin muotoseikkoihin sekä arvostavat liiaksi materiaa.

3 kommenttia:

  1. Itse pelkään että joudun joskus samanlaiseen tilanteeseen. Yritän kyllä opettaa lapselle suvaitsevaisuutta ja että kaikki otetaan leikkiin mukaan mutta sitten kun se alkaa jotain siitä ymmärtää :) meillä on jo nyt pihapiirissä sellaisia lapsia jotka saavat riekkua pihalla yömyöhään ja juurikin samat lapset rikkoo toisten lelut hiekkalaatikolla. Ärsyttävää, varsinkin kun äitiä ei koskaan näy ja jos asiasta jotain sanoisi, leimautuisi automaattisesti rasistiksi. Kyseessä siis se osa väestöstä jota harva haluaa naapurikseen varkauksien pelossa..

    VastaaPoista
  2. Jännään myös milloin ensimmäinen tällainen tilanne tulee vastaan omalla kohdalla. Toistaiseksi nelivuotiaan vaikutuspiirissä on ollut ihan hyvin siedettäviä tapauksia. Lukiessa tuli heti mieleen tämä Hesarin kolumni: http://www.hs.fi/sunnuntai/Mit%C3%A4+tehd%C3%A4+jos+ei+pid%C3%A4+lapsensa+kavereista/a1377922931406 .

    VastaaPoista
  3. Hyvä kirjoitus ja hyvä aihe! Itselläni vanhin lapsi on jo 13vee, joten olen joutunut valitettavasti tuonkaltaisiin tilanteisiin matkan varrella useammankin kerran ja aina se tuntuu yhtä haastelliselta koittaa näyttää lapselle sitä itseopettamaa hyvää esimerkkiä ja samalla todeta, että oma raja menee nyt tässä. Valitetattavasti sitä on joutunut huomaamaan, että maailmassa kaikki eivät omaa samanlaisia arvoja, kuin itse. Se, miten omalla lapsella saisi ne omat arvot siirrettyä fiksusti tällaisissa tilantteissa on tosi kinkkistä.

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viestiä!