lauantai 23. marraskuuta 2013

Hei kuka kuvaa

Tänään oli messukeskuksessa koiranäyttely, johon osallistui myös lapsen isoäidin koira. Minun ollessa töissä perheen miehet suuntasivat siis koiranäyttelyyn ja messuilemaan muutenkin. Lasta kovasti harmitti, etten päässyt matkaan mukaan ja hän päätti ottaa mukaan kameran, jolla ikuisti päivän kulkua. Tosin lopun kuviin minäkin pääsin mukaan kun tehtiin treffit Kamppiin.

Kuvat on räpsitty vanhalla Olympuksen iskunkestävällä pokkarilla. Ihan surkea kamera, mutta koska se kestää suunnilleen ydinräjähdyksenkin niin se on juuri passeli lapselle. Parempi olisi kamera, jossa olisi vähän helpommat valikot sekä isompi laukaisunappi, mutta tällä mennään ja nyt taas tämänkin päivän aikana poika oppi jo sujuvammaksi kuvaajaaksi.

 

1 kommentti:

Jätä ihmeessä viestiä!