lauantai 30. marraskuuta 2013

Joulu tulla jollottaa

Tänään vuorossa oli vähän toisenlaista kulttuuria ja lenkkeilimme Kanneltalolle Nukketeatteri Sampon Joulu tulla jollottaa -näytökseen.

Kuva: Kanneltalon verkkosivut

Joulu tulla jollottaa on jo melkoinen klassikko, joka on pyörinyt jo vuodesta 1998. Kolmevarttinen näytelmä miksasi samaan pakettiin sekä nukkeja että näyttelijöitä että laulua ja oli oikeinkin laadukkaasti toteutettu. Valitettavasti meille teatteriseuralaiseksi oli tullut aikamoinen uhmaperkele matkaan ja vielä kun isossa seurueessa päädyimme istumaan eri riveille niin, että minä istuin miehen ja pojan takan oli soppa valmis. Poika raukka oli tosi itkuinen ja ei oikein tiennyt mihin olisi halunnut istua. Lopulta pojalla meni niin sähläämiseksi, että oli pakko hetkeksi poistua paikalta ja minulta ja pojalta meni ohi varmaan pari kappaletta kun yritin rauhoitella ulvovaa poikaa ja omia kiehuvia tunnelmiani salin ulkopuolella.

Jälkifiilikset kuitenkin jäivät hyviksi ja nyt poika esittikin toiveen, että tekisimme itse myös yhden näytelmässä esiintyneen tontun tapaisen nuken. Siinä voisikin olla kivaa ohjelmaa huomiselle joulukoristeiden esillelaiton ohella. Jos rauhallinen puuhastelu myös rauhottaisi poikaakin. Tuntuu, että tällä viikolla uhma on taas ottanut aivan uusia kierroksia ja se selvästi uuvuttaa niin lapsen kuin vanhemmat.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!