keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Joulupukkivyöhykkeellä

Terveisiä Suomen virallisesta Joulupukkivyöhykkeeltä! Sinivalkoiset siivet lennättivät minut eilen illalla myöhään Rovaniemelle vuorokaudeksi. Itsehän olen lähtöisin Turusta eli Varsinas-Suomesta. Käytännössähän tuo tarkoittaa siis sitä, että turkulaisesta perspektiivistä nyt ollaan todella kaukana Suomesta. Itsellehän muutto Uudellemaalle jo tuntui siltä, että yhtä hyvin olisi voinut muuttaa ulkomaille...

No, mutta takaisin Rovaniemeen. Täällä on lunta! Ihanaa valkoista, pehmeää lunta, josta japanilaiset turistit onnessaan tekivät palloja hotellin portailla.


Muuten tuo raitti oli kovin hiljainen. Pari tyyppiä oli pubeista tupakalla ja yhden kajareista kaikui The Smithsiä. Kultaiset kaaret tarjosivat yöpalaksi juustohampurilaisen. Tunnelmaa tosin vähän laski se, että paluumatkalla hotellille alkoi vesisade ja jälleen kerran en  ollut muistanut tilata ennakkoon taksia lentokentälle, joten jouduin körötteemään lentokenttäkuljetuskimppabussilla maita ja mantuja pitkin päästäkseni hotellille.

Hotellihuoneessa kuitenkin sai jalkaan villasukat, maailman pienimmälle vedenkeittimellä sai keitettyä teetä ja unta odotellessa tuli luettua loppuun lentokentällä aloitettu Matkijanärhi. Toisella lukemisella ymmärsin lopulta paljon paremmin kirjan loppuratkaisun, vaikka vieläkin harmittaa, että kirja vähän jäi nyt tuon valitun rakenteen uhriksi ja tarinaa olisi riittänyt pidemmällekin. Tosin sama ongelma vaivaa montaa muutakin dystopiaa. Tuntuu, että kirjailija haluaa lopussa päästä luomastaan maailmasta eroon ja kirjoittaa turhan helposti vähän hätäisen lopun.

Lasta äidin lähtö harmitti jälleen. Tällä kertaa harmitus ei kuitenkaan tullut siitä, että äiti on poissa vaan siitä, että äiti pääsee Rovaniemelle. Meillä on katsottu hartaasti Ella ja Aleksia ja pojan matkailuhaave onkin, että lähtisimme yöjunalla Rovaniemelle. Pitäisi varmaan väijyä tuleeko Veturissa jotain tarjouksia ja joskus lähteä kotimaanmatkalle. Olisihan tähän kaupunkiin hauskempi tutustua muutenkin kuin Rantavitikan kampuksen ja hotellin osalta. Niin ja tietenkin hauskempaa myös olisi reissata oman perheen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!