lauantai 16. marraskuuta 2013

Mörkömunat

Tuossa muutama viikko sitten lähikaupan eteen oli parkeeranut joku nuori jätkä esittelemään Omega3-tuotteita ja lapsi sai maisiaiseksi jonkun hedelmänmakuisen hyytelöpastillin. Se oli ilmeisesti parasta mitä maa päällään kantaa ja koska olin vielä lukenut jostain foliohattupääsivustolta, että omegat voisivat auttaa lapsen raivareiden hillinnässä niin käskin miestä käymään seuraavan kerran töiden sen mahdollistaessa tehtaanmyymälävierailulla. Olin nimittäin kuvitellut bongaaneeni noiden kaupan edustalla kaupiteltujen systeemien kanssa suunnilleen samanhenkisen tuotteen myös Lysiltä.

Ja hei tuossa oli vielä muumejakin. Kuva: Lysi

Miehen kotiuduttua kapselien kanssa mainostin näitä pojallekin ja vielä oikein kehotin pureskelemaan tuota kapselia kun paketin kyljen mukaan ne maistuivat tuttifrutilta. Niin. No, ne kapselit maistuivat kyllä tuttifrutille, mutta se kapselien sisus maistui kyllä ihan sille itselleen ja voin vain sanoa, että yhdistelmä oli vähintäänkin vinkeä. Muutamia kapseleita sain pojan ottamaan, mutta sen jälkeen poika ilmoitti, että ei kiitos. Kuulemma nuo mörkömunat eivät sovi hänelle.

Nyt minä olen sitten saanut korkeamman omanapaisesti noita mörkömunia puputtaa. Itseasiassa jos niitä ei pureskele vaan nielee ne nesteen avulla niin nuo kapselit ovat parhaimman makuiset kalamaksaöljykapselit joita olen syönyt. Eli taidan pyytää miestä jatkossakin tuomaan minulle mörkömunia. Jos ne vaikka auttaisivat myös äidin uhmakipuiluihinkin... Ainakin ne ovat mukavasti auttaneet kuiviin hiuksiin ja ihoon.

Mutta nyt tarvittaisiin edelleen lapselle omegoja. Onko jollain lukijoilla kokemusta Möllerin pikkukaloista? Vai pitääkö minun alkaa väijyä Pasilan Alkon ja Lidlin välissä värjötteleviä omegakauppiaita?

 

6 kommenttia:

  1. Kuopus rakastaa Möllerin pikkukaloja, esikoinen taas ei suostu ensimmäisen maistettuaan syömään yhtään enempää. Eli fifty-fifty täällä huushollissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin näen itseni siinä tilanteessa, että meillä on pian puolen tusinaa omegapakkausta kaapissa minä syön ne kaikki...

      Poista
  2. Meillä on luontaistuotekaupasta hankittuja eye q -kapseleita: http://www.life.fi/epages/life.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/HLT/Products/10260358/SubProducts/10260358-01 On ollut myös noita muumeja, mutta niistä meidänkään pojat eivät ihan hirveästi välittäneet. Noissa kalaöljy-tuotteissa taitaa mennä vähän hinnan mukaan se, miten puhdasta kalaöljy on... Ainakin näin oman googletteluni perusteella olen havainnut. Noh, luonnollisesti on varmasti valmistusmenetelmältään kalliimpaa ottaa öljy kalan lihasta kuin sisäelimistä (jolloin liha voidaan taas myydä tuotteena eteenpäin). Sitten kun vielä ottaisi huomioon sen aspektin, miten kestävästi kalastus suoritetaan yms. ympäristövaikutukset, mutta siihen en ole vielä jaksanut lähteä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tuohan voisi olla pätevä. Pitääkin yrittää muistaa töiden jälkeen kurvata Pasilan aseman uuteen Lifeen. a jos nuokaan ei kelpaa niin onpahan mörkömunille sitten seuraaja.

      Poista
  3. Jälkikasvu tykkään pikkukaloista kovasti. Pitäisikin taas ostaa niitä, kun talven kynnyksellä sekä deen että omegojen tarve kasvaa. Tosin pakkauskoko on musta onneton. 45 kalaa, annoskoko kaksi kalaa päivässä ja insinööriä ärsyttää.

    Nuo mörkömunat vaikuttavat siltä, että niistä olisi mun omegatarpeisiini. Omegoissa kun on meillä vieläpä sekin tasapainoilu, että liian ytyjä ei saa olla, kun muuten mustelmoidaan kuin ylikypsät persikat konsanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla nuo on toimineet vaikka itsekin olen aika mustelmataipuvainen.

      Poista

Jätä ihmeessä viestiä!