torstai 14. marraskuuta 2013

Murphyn laki

Sen kerran kun meidän perheellämme olisi viikonloppu, jolloin ei tarvitse mennä mihinkään tai kummallakaan vanhemmalla ei ole töitä (ensimmäinen lajiaan varmaan sitten syyskuun), niin kyllähän sitätietää miten siinä käy. Siinä käy niin, että mies klenkkaa futistreeneistä kotiin nilkka turvonneena, pojalla vuotaa nenä ja itselläkin flunssa tuntuu vyöryvän niskaan.

Eli ei taideta päästä tekemään mitään kivaa kotioloissa tänäkään viikonloppuna. Poika tosin varmaan nauttii ihan vaan siitäkin että ollaan kotona ja että hän saa vasaroida.

Tigerin korkkitaulusetti on taas pienen tauon jälkeen ollut todella pop. Tuo oli myös minun lapsuuteni lempileluja ja taisin viettää molemmat eskarivuotena tiiviisti vasara kädessä.

Muutenhan tänäsykynä ollaaan koko perhe oltu terveempiä mitä viime talvena. Itselläni on taidettu vihdoin löytää astmalääkitykselle tasapaino, mutta kaipa se niin menee, että kun stressi laukeaa niin sitten myös kroppa päättää nollata. Ja päiväkodista niitä pöpöjä kulkeutuu koko ajan. Mies taas vaan taitaa olla vähän liian uhkarohkea raajojensa käytössä. Toivotaan, että kaikki krempat olisivat nopeasti ohi menevää sorttia ettei koko viikonloppu mene huilatessa.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!