Marraskuu on kuukausista kaamein, mutta on siinä puolensakin. Sen kerran kun vettä ei satanut Keskuspuiston pimeys oli hyvinkin rauhoittava ja tilannetta vielä helpotti kuulokkeissa swingannut Robbie Williams.
Töistä kotiin kävely kestää reilut kolme varttia ja sen aikana saa hyvin nollattua päivän työkuviot. Tänään olisi tehnyt mieli nollata koko viikko, mutta tällä kertaa viikonloppuni on yksipäiväinen. Eli huomenna pitää vielä palata sorvin ääreen, mutta onneksi luvassa on miellyttäviä työtehtäviä.
Eli siis kuten kuvasta näkyy, ratkaisin taannoin vatvomani liikuntaongelman sillä, että pyrin kävelemään parina päivänä viikossa töistä kotiin. Toimistokalkkunan kroppa kiittää ja pää myös. Kävely raikkassaa ilmassa on ollut aina minulle paras tapa rauhoittaa päässä mylläävä kaaos ja löytää vähän sisäistä rauhaa.
Ja sitä sisäistä rauhaa tosiaan taas tänään tarvittiin. Kotona kun sattui odottamaan yksi kissa, joka oli lyönyt lasta (pehmeällä tassulla), yksi lapsi joka oli purrut isäänsä (kuulemma vahingossa), yksi ei niin zen aviomies ja pankilta tullut kirjekuori, joka oli Itellalla osoiteselvitetty minulle. Sisältä löytyi nimelläni varustetut takaajatietopaperit ja palautuskirjekuori. Ilmeisesti sokkotakaus on 2010 -luvun sokkotreffit. Kuoren sisältöä ei tosiaankaan taidettu minulle tarkoittaa, mutta koska alkuperäinen postitusosoite oli Turun Satashellin Mäkkärille niin ei ihme, ettei oikeaa vastaanottajaa tainnut löytyä.
Ilta saatiin kuitenkin jatkumaan leppoisasti. Kissa pääsi lapselta turvaan nukkumaan päiväunia, lapsen kanssa laitettiin leffakerho pystyyn ja mieskin pääsi nauttimaan omasta rauhasta kirjansa kanssa. Ei siis yhtään hullumpi lopputulos, mutta rehellisesti sanottuna ilman tuota kävelyn tuomaa breikkiä lopputulos olisi ollut kaikkea muuta kuin leppoisa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!