maanantai 2. joulukuuta 2013

Isoksi pojaksi

Lapsella on kiire kasvaa. Joka päivä hän kysyy, koska hänestä tulee iso poika. Isot pojat osaavat luistella. Isot pojat skeittaavat ja niiden potkulaudoissa on vain kaksi rengasta. Isot pojat eivät tarvitse äitiä tai isää lukemaan satua ääneen ja he osaavat kuoria itse satsumansa. Isot pojat kokoavat itse legonsa ja saavat käydä yksin kaupassa ostamassa asioita omalla radalla. Päiväkodissa isot pojat kiipeävät kiipeilytelineen huipulle. Isojen poikien lisäksi yhtä hieno juttu olisi olla iso tyttö, mutta se ei onnistu koska lapsi on poika.

Ja mikä parasta. Sitten kun on oikein iso poika niin sitten kasvaa ihmiseksi. Ei aikuiseksi ja ei mieheksi vaan ihmiseksi. Isäkin on kuulemma ihminen. Äiti on aikuinen. Päiväkodissakin kuulemma tädit on aikuisia ja se ainoa setä ihminen. Mutta kuulemma täditkin voi olla ihmisiä, mutta ei se kannata kun aikuiset on parempia kuin ihmiset. Ja ettei homma nyt mene ihan sekavaksi niin on syytä muistuttaa, että perheemme karvainen perheenjäsen on kissa ja kissoista ei tule koskaan aikuisia eikä ihmisiä.

Lapsi hahmottaa maailmaa omasta vinkkelistään. Kamalasti pitäisi saada lokeroida ja luokitella asioita. Löytää asioille nimiä. Kaikilla pitää olla parit kuten aikuisilla ja ihmisillä, kissoilla ja koirilla, kesällä ja talvella. Maailmassa on monta asiaa jotka hämmästyttää ja kummastuttaa ja kuulemma sitten kun on iso niin tietää asioita. Jotenkin me vanhemmat ei olla asioista lainkaan niin vakuuttuneita. Tuntuu, että mitä pidempään sitä elää ja oppii niin sitä vähemmän sitä tietää mistään mitään. Ehkä ei kannata tätä kuitenkaan kertoa lapselle, joka on vakuuttunut, että esikoulun jälkeen hän on valmis valloittamaan maailman.

2 kommenttia:

  1. Niin liikuttavaa <3 Meillä poika miettii kovasti sitä, että kuka on kenetkin "tehnyt", eli kuka on kenenkin jälkeläinen. "Kuka tekin papan?" "Isi ja äiti teki Pääpän" jne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin sukupuu kovasti aiheuttaa hämmennystä. Tosin kun yksi isoisä on kuollut ja toiset isovanhemmat eronneet ja uudelleen naineet niin ei ihme, että nämä asiat ovat vähän vaikeita käsittää.

      Poista

Jätä ihmeessä viestiä!