Nälkäpeli taapero edition

Kaverini jakoi tänään Facebookissa uutisen Ikean valaisimen johtoon kuristuneesta lapsesta. Uutisen alle muodostui nopeasti kiivas keskustelu, joka sai ainakin minun näkökulmastani aika absurdeja piirteitä ja teema jäi pyörimään päähäni koko illaksi.

Keskustelussa nousi esiin erittäin voimakkaasti näkemys siitä, että yövalon johtoja seiniin kiinnittelevät ja sälekaihtimien naruja lapsen ulottuvilta nostavat vanhemmat aiheuttavat omalla käytöksellään uusavuttomia jälkeläisiä, joilla ei ole edellytyksiä selvitä maailmassa. Vaaranpaikkoja karsimalla ei opeteta lapselle oikeaa tapaa toimia vaan curlataan lasta kuplamuovikääreessä kohti aikuisuutta, jossa lapsi kuolee jauhosäkki sylissään nälkään. Keskustelussa myös pelattiin kaikki mahdolliset ei ennenkään -kortit joita pakasta löytyi.

Voin suoraan myöntää, että halu pitää lapsi hengissä itseäni pidempään on minulla hyvinkin itsekkäistä lähtökohdista kumpuava. Enkä kyllä osaa nähdä sitä, että pidämme tiskipesuainetabletit lapsen ulottumattomissa mitenkään uusavuttomuuteen johtavana. Enemmän uusavuttomuutta tällä tiskirintamalla aiheuttaisi minun nähdäkseni se, että salaisimme lapselta ensimmäisten 15 vuoden ajan koko astianpesukoneen olemassaolon emmekä kertoisi edes tiskiharjasta. Niin ja nykyään myös pyydän lasta nostamaan huoneensa laskosverhot ylös. Se kun saa ne kertalaakista jäämään ylös siinä missä minä hinkkaan verhoa asemiin vähintään viidesti ennen onnistumista.

Tosin voihan olla, että meillä alkuperäisen ajatuksen lausujan kanssa aika erilainen näkymys siitä mikä uusavuttomuutta. Jos lähtökohta on se, että lapsi pitää kouluttaa heti jaloille nousemisen jälkeen taisteluun niin hyvähän se on jos kodin kaikki kemikaalien säilytyspaikat ja jatkojohdoista hirttosilmukoiden taittelu tulevat tutuiksi heti kärkeensä. Toki siinä on riskinsä, että lapsi pääsee päiviltään ennenaikaisesti, mutta toisaalta jos nykyinen yhteiskuntajärjestys romahtaa ja lapsia pitää alkaa lähettää Nälkäpeliin niin ehkäpä tuo minun tiskaamistaitoinen laskosverhojen käyttäjä ei olisi vahvimmillaan.

Todellisuudessa veikkaan, että minun ja toisen kirjoittajan mielipiteet eivät ole niin kaukana toisistaan. Kannustamme lapsia liikkumaan, ratkomaan itse ongelmatilanteita ja toiminaan niin itsenäisesti kuin se vaan tuollaiselle metrin mittaiselle tyypille on mahdollista. Kiipeily tekee lapselle hyvää, mutta kuten jo aikaisemmin tuli esiin niin minä kannustan mieluiten kiipeämään puolapuita joiden alla on patja sen asemasta, että päästäisin lapsen silppaamaan Lundian ylähylylle.

Olen myös allerginen sille aikaisempien aikojen nostalgioinnille. Koska fakta on se, että silloin ei ollut mitenkään harvinaista että lapsi kuoli. Ne kuolleet eivät vain ole täällä muistelemassa sitä miten ikävää oli jos sotki lipeäkuution sokeripalaan tai miltä tuntuu ruhjoutua kadulla rekan alle. Tiedän että on elitististä tämän pallon mittakaavassa vaalia oman jälkeläisen selviytymistä, mutta silti taidamme pysyä linjassa, jossa koti on lähtökohtaisesti tehty sellaiseksi, että täällä voi lapsikin vapaasti toimia ja harjoitellaan niitä vaikeita ja vaarallisia asioita porukalla. Toki me ollaan tällä tavalla lirissä jos se Nälkäpeli tai zombieapokalypsia tulee ajankohtaiseksi, mutta siihen asti jatketaan tällä linjalla. Tällä järjestelyllä kun taitaa sekä minun että pojan elinajanodote kasvaa kun lapsi saa touhuta ja minun ei tarvitse pingottaa ja valvoa joka hetki.