lauantai 18. tammikuuta 2014

Pitääkö mun kaikki hoitaa?

Joko olet nähnyt Oscar-ehdokkuuden saaneen lyhärin, Pitääkö mun kaikki hoitaa? Jos et niin kipin kapin Yle Areenaan. Selma Vihusen ohjaama ja Kirsikka Saaren käsikirjoittama tarina kertoo reilussa kuudessa minuutissa yhden helsinkiläisen lapsiperheen aamupäivästä ja itse pidin elokuvaa oikeinkin onnistuneena. Pari ystävääni ei taas tajunnut elokuvaa lainkaan, mutta itseeni jotenkin tarinan kulku vetosi. Tosin veikkaan, että osa viehätyksestä tuli siitä, että tarina oli omalla tavallaan niin tuttu minulle.

Kuva: Suomileffa.fi

Vaikka tarina kuitenkin oli tuttu ja se tuttuus varmasti kumpusi pitkälti siitä faktasta, että yhteinen nimittäjä oli ne ruuhkavuodet, pahoitin aika pahasti mieleni siitä, että naisten, elokuva-alalla työskentelevien, asiantuntevien ihmisten työ oli Ilta-Sanomien sivuilla kuitattu kotiäitien näpertelyksi. Vaikka nettipalstojen perusteella äitiys tunnetusti pätevöittääkin monessa asiassa niin en sentään aikaisemmin ollut tiennyt, että se myös mitätöi kaiken aikaisemmin hankitun asiantuntijuuden. Ja jotenkin voin kuvitella, että jos elokuvan takaa löytyisikin isäporukka, elokuvaa kuvailtaisiin aivan toisin sanakääntein keltaisen lehdistön toimesta.

Ja sitten takaisin itse elokuvaan. Vaikka Joanna Haartti ei Putouksessa minua puhutellut oli hän tässä pätkässä jotenkin aivan hurmaava säätäessään kiharriin kiinni otsatukassaan. Onnistunut valinta oli myös perheen isää näytellyt Santtu Karvonen. Tarinan kerronnan kulku eteni hyvin ja loppufiilikseksi itselleni jäi se, että tarina kertoi lopulta paljon isomman kertomuksen kuin mitä sen minuutit olisivat antaneet ymmärtää. Eli se toimi juuri niin kuin hyvän lyhytelokuvan kuuluukin. Mitä sinä tykkäsit elokuvasta?

 

5 kommenttia:

  1. Ihan loistava pätkä. Joku aika sitten teemalta(?) tuli lyhytelokuvien ilta ja tämä jäi jo silloin mieleen yhtenä eniten tyrskähdyksiä aikaansaaneena :), toivottavasti menestyy kansainvälisestikin, koska sanoma on varmasti melko yleis(länsi)mainen :D

    VastaaPoista
  2. Mustakin toi oli ihan mahtava, nauratti kunnolla vaikken yleensä oikein tajua suomalaista komediaa. Toivottavasti pääsevät pitkälle tämän kanssa!!

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä vinkistä, että se löytyy Areenasta. Katsonpa tänään, päikkäriaikaan :)

    VastaaPoista
  4. Tuo perheen äitihahmo olen minä sillä erotuksella, että multa ei olisi lahja hukassa tai vaatteet koneessa, koska olen aivan liian konrollifriikki. Ja tämä oivallus tuli juurikin katsoessani filmiä, eli kyllä osui ja upposi. Päätin höllätä pipoa, ettei mun pidä hoitaa täällä kaikkea. ;) Koska ei mun oikeasti pidä.

    VastaaPoista
  5. Kiva kuulla, etten ollut ainoa, jolla tämä toimi :)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viestiä!