sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Vuoden ensimmäiset pikkujoulut

Ollessani viiden hoitotädilleni tuli uusi lapsi hoidettavaksi. Pari päivää myöhemmin olimme tuon tytön kanssa jo vaihtaneet tarrakorviksia ja tulevina vuosina raahasimme noin itsemme kokoisia Barbietarvikesäkkejä kotiemme väleillä, yökyläilimme, nukuimme meidän mökillä sateen ropistessa kattoon, intoilimme Turtleseista ja löysimme elokuvien ihmeellisen maailman.

Nyt ollaan aikajanalla päästy syksyyn 1994 seiskaluokan alkuun, jolloin ensimmäisellä kouluviikolla uudelta luokalta piti kahden tytön siirtyä toiselle luokalle ja uusi luokkakaverini kysyi, että lähdetäänkö kun kummallakaan ei ollut ensimmäisellä luokalla kavereita. Uudella luokalla sentään niitäkin oli, mutta se elämäni toinen sydänystävä löytyi tuosta tytöstä, joka uskalsi tulla kysymään. Yläasteen aikana onnistuimme hitsaamaan yhteen aikaisemmat ystäväporukat ja opiskeluaika toi vielä tullessaan uusia ihmisiä. Tärkeintä ehkä kuitenkin on se, että tuosta ydinporukasta ei kukaan tippunut pois.

Vuoteen 2014 mennessä tällä porukalla on yhdessä juhlittu neljää avioliittoa, viittä lasta, erinäisiä korkeakoulututkintoja, muuttoja toiselle paikkakunnalle ja kokonaan ympäri käännettyjä uria. Jotenkin jännästi kuitenkin tämä meidän seitsemän naisen laumamme on kuitenkin pitänyt yhtä kaikki nämä vuodet ja tänään pitkästä aikaa saimme koko porukan saman pöydän ääreen.

Silloin vielä kun asuin Turussa oli tyypillistä, että kun kutsuit yhden kylään niin oven takaa yleensä löytyi vähintään kolme muutakin naista. Muutto, lapsi, työ ja elämä ovat kuitenkin pitäneet huolta siitä, että aikaa ystäville ei tunnu oikein enää löytyvän. Siitä syystä ne pikkujoulutkin mahtuivat kalenteriin vasta tammikuun puolelle, mutta jälleen kerran hyvää kannatti odottaa.

Onnistuneen illan resepti oli jälleen kerran mainio soittolista, hyvää keskustelua, sopivasti juotavaa ja hieman liikaa syötävää. Vaikka konsensusta ei kirjallisuudesta löytynyt niin ainakin sitä parempi keskustelu saatiin aikaiseksi. Toivottavasti seuraavan kerran päästään saman pöydän ääreen nopeammin kuin seuraavissa pikkujouluissa ja toivottavasti myös useammin ilman jatkossakin ilman jälkikasvua. Vaikkakin useampi metrin mittainen taisi olla kovin loukkaantunut kun eivät kelvanneet äideilleen aveceiksi kummitätiä tapaamaan.

Eli kiitokset teille elämäni naiset ja toivottavasti jatkoillekin eksyneet löysivät itsensä täysissä sielun ja ruumiinvoimissa kotiin!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!