torstai 6. maaliskuuta 2014

Skandaali

Kyllä tuosta meidän jälkeläisestä vielä hyvä nörtti kasvatetaan. Viimeisen vuorokauden aikana lapsi on ollut äärimmäisen huolissaan siitä miten on mahdollista, että Oktonauttien papukaijakala Pete on vaihtanut väriä toiselle tuotantokaudelle. Kun Pete on vihreä ja nyt se olikin sininen. Tätä nyt on sitten pohdittu. Niin ja ilmeisesti myös päiväkodin tätien todistuksen mukaan sitä, että äiti on vihainen spagetille. Jälkimmäisen viisauden lapsi oli kertonut ruokapöydässä. Ehkä pitää hioa tätä viestintää kun nykyisellään moite tuntuu valuvan lapselta kuin vesi hanhen selästä. Spagetin asemasta kun ne hihat paloivat jälkeläiselle, joka olisi tehnyt mitä tahansa muuta mieluummin kuin keskittyä syömiseen. Että tällaisten skandaalien parissa meillä on mennyt tämä ilta. Mies lähti pariksi päiväksi työmatkalle kotimaassa joten skandaaleja on nyt vatvottu yhden aikuisen voimin. Närkästynyt jälkeläinen on nyt saatettu höyhensaarille ja minulla on nyt ohjelmassa ihan omat skandaalit. Olen myöhäisheränneinen Livillä parhaillaan pyörivätn Scandalin suhteen, mutta ainakin nyt taas riittää jaksoja ahmittavaksi.

ABC:n Scandalin takaa löytyy samat joukot mitä Greyn Anatomiankin ja sarjassa on paljon samaa viehätystä mitä Greyn Anatomiassakin oli ensimmäisinä kausina. Ripeässä tahdissa etenevä juoni, keskushenkilöiden välinen jännite on samaa tuttua kaavaa, mutta Scandal saa mausteena vielä poliittista kähmintää ja salaliittoja.

Greyn Anatomialle tyypilliseen tapaan tässäkin sarjassa tosin keskeinen naishahmo on äärettömän tylsä ja vaikeasti pidettävä. Sarjassa parasta onkin keskeisten henkilöhahmojen ulkokehällä kiertävät henkilöt, joissa tuntuu olevan paljon enemmän ulottuvuuksia.

Hömppäähän tämä on, mutta minun aivoni kaipaavat juuri tällaista työpäivien vastapainoksi. Jotain maailmasta, joka on mahdollisimman kaukana omista arkisista huolista. Mukaan lukien väärän värisen papukaijakalan ja spagetille vihaiset äidit.

Kuvat: ABC

 

1 kommentti:

  1. Hitsi, mun piti tätä lähteä seuraamaan, mutta jotenkin aina unohtui. Pitää harkita josko kävisi netistä hakemassa. :)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viestiä!