maanantai 29. syyskuuta 2014

Vadelmapiirakkapakolainen

Ystäväni julkaisi sosiaalisessa mediassa niin herkullisen näköisestä vadelmapiirakan palasta kuvan, että lopulta oli pakko kaivaa pakastimesta ainoa rasiallinen mökin pihalta kerättyjä vadelmia ja ryhtyä leipomispuuhiin.

En ole mitenkään kovin kaksinen kokki, mutta ehkä vähän turhankin rautaisella itseluottamuksella varustettu. Keskiverto kaksivuotiaan uskolla omiin taitoihini ajaudun usein siihen tilanteeseen, että etsin kyllä reseptin, mutta harvoin lopputuloksessa puoliakaan annettuja raaka-aineita tai jos onkin niin mittasuhteet ovat omassa lajissaan. Iloisesti totesin perheen miehille, että tuurilla ne laivatkin seilaavat ja kaivoin ohjeen vehnäjauhojen ja sokerin asemasta pöydälle ruisjauhoa ja intiaanisokeria.

Lopputuloksena oli vähän mämmimäisen oloinen ja makuinen ruskea lieju jonka kippasin voidellun uunivuoan pohjalle. Päälle tuli turkkilaisen jogurtin ja kananmunan seosta sekä pakasterasiallinen vadelmia. 25 minuuttia myöhemmin uunista tuli ulos tämännäköistä.


Piirakka napattiin kainaloon ja vietiin naapuriin tuhottavaksi. Neljän aikuisen ja kolmen lapsen käsittelyn jälkeen kotiin ei tullut kuin murusia ja vaikka itse sanonkin niin piirakka oli oikein mainion makuinen. Seuraavaksi testaan tehdä siitä kokonaan maidottoman niin resepti huomioisi molemmat lievät allergiani eli olisi sekä vehnätön että maidoton.


Pohja:

2 kananmunaa

2 dl intiaanisokeria

100 g voita

3-3,5 dl ruisjauhoja

1,5 tl leivinjauhetta


Täyte:

2 dl turkkilaista jogurttia

1 kananmuna

Marjoja maun mukaan


Paistoin kiertoilmauunissa 200 asteessa 25 minuuttia. Normiuunissa kannattaa katsoa jos paistaisi vähän pidempään.

2 kommenttia:

Jätä ihmeessä viestiä!