torstai 16. lokakuuta 2014

Tärisee ja suhisee

Kävimme eilen lapsen kanssa puheterapeutilla konsultaatiossa. Lapsen puheeseen ensimmäisen kerran kiinnitettiin huomiota jo kaksi vuotta sitten syksyllä. Päiväkodin aikuiset eivät saaneet puheesta selvää ja meitä vanhempia usustettiin ottamaan asia puheeksi kaksivuotisneuvolassa. Neuvolan terkka ei puheessa ongelmaa nähnyt, mutta lapsen seuraavana keväänä vaihtaessa päiväkotia lähetettiin vanhasta päiväkodista uuteen terveisiä, että lapsi ei osaa puhua.

Uudessa päiväkodissa pojan puhetta ei kuitenkaan koettu ongelmaksi ja nyt syksyllä käyty nelivuotisneuvolan yhteydessä käytyyn keskusteluun merkittiin, että s ja r eivät kunnolla kuulu, mutta muuten puhe on ok. Neuvolassa uusi terveydenhoitaja lisäsi listaan vielä d:n, mutta kolme päivää myöhemmin lääkäri kuuli kaikki äänteet. Nyt sitten mentiin terapeutille ja nyt lukittiin vastaukseksi puuttuva r, kohtalainen s ja väärästä paikasta lausuttu l. Puheterapeutin mielestä tässä ei nyt tosiaankaan ole mitään hätää, mutta koska lapsella näyttäisi olevan valmiudet niin lähdetään kieltä jumppaamaan.

Nyt kotona sitten odottavat lapsen mökiltäpaluuta kissapeli, kielijumppaohjeet sekä sanaleikkiehdotuksia. Taitaa tehdä hyvää meille vanhemmillekin käännellä kieliä ja suurin osa leikkiohjeista on tosiaankin leikkiä ja hauskanpitoa. Käynti puheterapiassa oli vanhemmallekin aika avartava kokemus. Tähän asti olin ajatellut lähinnä resurssikysymyksenä sen ettei pieniä lapsia oteta terapiaan, koska luotetaan ajan korjaavan virheet kuitenkin. Nyt vasta tajusin, että puuttuvien äänteiden metsästys vaatiikin myös lapselta tiettyjä valmiuksia. Oikeastaan samoja mitä mitä lukemiseenkin. Eli pitää osata erotella äänteet, kuulla äänteet sanoissa ja löytää niille ne oikeat paikat suussa. Oikein äänteiden etsimisestä ja siihen liittyvästä leikistä lapsi heti innostuikin. Mökkimatkalla ehdittiin jo maistella, että tärisevätkö vai suhisevatko sanat.

Tämän leikin avuksi ajattelinkin askarrella pojan toivomat lorukortit, joissa on hyvin ärräätärisyttäviä ja ässää suhisuttavia sanoja. Ja koska joukkoistaminen on tätä päivää niin heitänkin pallon nyt teille. Mitä mainioita loruja tai laulunpätkiä tiedätte, joissa seikkailee robotteja, sammakoita, aurinko, jänöjussi tai mikä nyt vaan sattuukin suhisemaan tai tärisemään.

1 kommentti:

  1. Itse kävin ekaluokalla treenamassa s-kirjaimen ääntämystä. Silloin rullattiin kieltä kuin mattoa ja puisteltiin rulla auki. Muuta ei ole jäänyt mieleen. Tämä loru on tuttu jostain muusta yhteydestä: ärrän kierrän orren ympäri ja ässän pistän taskuun...

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viestiä!