Ja huomenna on paremmin, siis jaksa siihen asti

Tällä viikolla perheessämme on kokeiltu hajautettua kolmen kaupungin mallia. Mies lähti Amsterdamiin, minä lähdin Ouluun ja jälkeläiselle hätyytettiin vahtijoukoiksi äitini tänne meille kotiin. Teoriassa mainion kuuloinen ratkaisu. Käytäntö ei sitten ihan mennyt yhtä putkeen. Lopputuloksena oli lapsi, jolla oli ikävä kaikkea. Vanhempia nyt ensin ja vanhempien palattua mummia. Tuo yhdistettynä siihen, että viimeiseen neljään yöhön en ole nukkunut kuin viitisen tuntia yössä ja työtehtävät aiheuttavat kohtalaisen voimakasta myötätuntouupumista, alkaa nyt vahvasti tuntua siltä, että olen nyt käyttänyt kaikki liikenevät pelimerkkini.

Että palataan asiaan kun olen nukkunut univelat pois ja alan tuntea oloni vähän eläväisemmäksi kuin tänään Luonnontieteellisessä museossa kohdattu giganotosaurus.