sunnuntai 28. joulukuuta 2014

DIY: Tetrispeitto

Pitkäjänteisyys ei ole ikinä ollut paras ominaisuuteni, joten viimeisen puolen vuoden ajan olen hitaasti, mutta hitaasti työstänyt suurinta tekemääni käsityötäni hitaasti valmiiksi. Veljeni täytti tänävuonna pyöreitä ja jo pidempään päässäni oli pyörinyt ajatus lahjasta, joka istuisi tietokoneiden kanssa leipänsä tienaavalle ja populaarikulttuurin parissa vapaa-aikanaan viihtyvälle veljelleni. Sopivasti vielä taustoja selvitellessä selvisi, ettei veli ollut ainoa pyöreitä vuosia täyttänyt vaan myös peiton taustalla ollut peli täytti tänä vuonna 30 vuotta.


Peitto on koottu 10x10 sentin ainaoikein neulotuista tilkuista, jotka virkattiin yhteen. Materiaalina toimi Seitsemän veljestä. Mustaa lankaa piti varata kaksi kerää, muihin väreihin riitti kerä.

Peitto oli melkoinen Iisakin kirkko vaikka kesällä äitini auttoi tekemällä osan tilkuista valmiiksi. Onnistuin vielä saakaan kalkkiviivoilla tulehduksen hartiaan ja lopulta peitto tuli valmiiksi aatonaattona ja kuvat napattiin aattona äitini pihalla ennen lähtöä hautausmaalle. Peitto oli erityisesti kissamme mieleen eli todennäköisesti veli myös sai lahjaksi puolikiloa kissankarvoja vaikka miten yritimme peittoa puhdistaa karvoista. Vaikka peittoa miten yritettiin kätkeä kissalta löysi kissa tiensä vähintään irtotilkkujen päälle nukkumaan.

Työläydestään huolimatta haluaisin tehdä meillekin jonkun neulepeiton, mutta toisaalta mietin, että kuinka monta torkkupeittoa ihminen tarvitsee. Minulla kuitenkin on kaksi mummoni tekemää torkkupeittoa. Toinen neulotuista tilkuista koottu ja toinen kangaspuilla kudottu. Tosin ainakin sitä tilaa olisi vielä jollekin. Esim. Spidermanpeitto, jonka voisi aikanaan antaa pojan matkaan kun tämä muuttaa pois kotoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!