tiistai 16. joulukuuta 2014

Keijut pistää parastaan

Ensikuulemalta Helinä-Keiju ja Mikä-mikähirviön arvoitus ei kuulostanut tippaakaan minun ja pojan elokuvalta ja en tosiaankaan ollut ajatellut tuota meidän leffarepertuaariiniin. Onneksi sattuma tuli kuvioihin mukaan Bella-blogien muodossa ja saimme heidän kauttaa kutsun elokuvan ennakkonäytökseen.


Kuva

Keijupoukaman keijut olivat nimittäin melkoisen kyvykkäitä naisia. Toki voisi puuttua epärealistisiin keijujen vartaloiden mittasuhteisiin, mutta on aina yhtä ilahduttavaa nähdä elokuva, joka läpäisee Bechdelin testin ja on suunnattu alle kouluikäisille. Valitettavan monessa lastenohjelmassa ja -leffassa pojat hoitaa kaiken aktiivisen tekemisen ja kiintiötyttö päätyy olemaan lähinnä vain kiintiötä täyttämässä paikalla vähän kuin aikusille suunnattujen draamasarjojen kiintiöhomot.

Elokuvan päähenkilönä ei itseasiassa suinkaan ollut nimessä esiintyvä Helinä vaan rohkeasti omia teitään kulkeva eläinhoitajakeiju Fawn. Fawnin halu auttaa eläimiä johtaa keijun usein pulaan kun keijupoukamaan kulkeutuu kaikkea haukanpoikasesta lähtien ja tällä kertaa Fawnin keijupölyn suojiin pääsee vihreän meteoriitin herättämä Mikä-mikähirviö. Leffan perusjuoni on pyörii pahan kukistamisen ympärillä ja perusopetus on myös se, että kaikki ei ole sitä miltä ensisilmäyksellä näyttää vaan hirviökin voi lopulta olla hyvä tyyppi vaikka se miten kasvattaa sarvet ja siivet ja näyttää pörröiseltä Beelzebubilta.

Elokuva oli jännittävä. Ehdottomasti jännittävin minkä olemme käyneet katsomassa. Ekan 20 minuutin jälkeen tyyppi parkkeerasi luisevan peppunsa syliini ja pahimmissa kohtauksissa valui popparipurkin taakse piiloon. Elokuva oli kuitenkin selvästi lapsen mieleen ja elokuvan juonta piti selostaa pitkään ja hartaasti isälle kun kotiin päästiin. Eiköhän seuraavaksi suunnata vuokraamoa kohti ja tutustuta muutenkin Helinä-Keijuun ja Keijupoukaman jengiin.

4 kommenttia:

  1. Hmm, onkohan toi sitten meidän lapsille liian jännä? Joku leffa olisi suunnitelmissa käydä katsomassa joululomalla. Esikoinen lähti kotisohvalta kävelemään Urhean puolivälissä, ja kuopus purskahti lopussa itkuun, kun äitikarhulle meinasi käydä köpelösti...

    VastaaPoista
  2. Kannattaa testata trailerilla miten ne suhtautuu Mököön hahmona. Meillä lapsi on selvästi aika elokuvaan eläytyvää sorttia, mutta loppuarvosana oli kuitenkin positiivisen puolella ja aamulla jo kyseltiin, että eikö se jo voisi tulla DVD:lle.

    VastaaPoista
  3. Me on nähty se helinä jossa puhutaan siipien salaisuudesta. Oli ihan jees ja poika suostui katsomaan.

    VastaaPoista
  4. Tää kuulostaa just meidän tytön elokuvalta! :) Ehkä voitaisiin ottaa tää joululomaohjelmaan.

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viestiä!