Mjau!

Heittäydyin tänään Prismassa huikentelevaiseksi shoppailijaksi. Ostin punaisen lapun lähikananpoikaa sekä kodinkonetarjouksesta uuden ompelukoneen. Lihaa meillä ei ole kannettu kotiin aikoihin ja jälkimäinen periaatteessa minulta kaapista löytyykin, mutta ystävältä kierrätetty kone on vain rehellisesti sanottua parhaat päivänsä nähnyt ja valitettavasti nämä nykykoneet eivät kestä äidiltä tyttärelle siinä missä muinaiset metallirunkoiset.

Uusi kone on karvalakkimallia. Siinä on tasan kaksi säädintä ja vajaa tusina ompeleita. Minullahan on saumurin, jonka kanssa voin vedellä suuret linjat, mutta ompelukoneellakin on aikansa ja paikkansa erinäköisten yksityikohtien viilaamisessa. Ehdin jo korjata vuoden uusia hihansuusaumoja odottaneen mekon ja ensi viikonloppuna yritän ehtiä ompelemaan itselleni uuden työmekon. Sitä ennen tosin huomasin, että olisi syytä käydä tekemässi pieniä hankintoja, jotka auttavat tekemistä. Kuten jonkun sortin liitukynä kankaalle piirtämiseen, liimakangasta ja muuta sellaista pientä. Tein nimittäin myös iltapuhteena lapselle pehmolelun, koska sellaista oli toivottu. Materiaalit ja värit lapsi valitsi itse. Nyt sitten onkin hyvä miettiä, että mitä tuosta hysteerisen värisestä sydän-muffini-fleecestä tekisi. Kangasta kun jäi ihan hyvä pala vielä jäljelle ja ihan äkkiä en tuota kenenkään meidän päällä näe.

Edellisen kerran olen aplikoinut ala-asteella tehdessäni kolmannella luokalla luistinkassia eli ihan tuoreessa muistissa ei tuo taiteenlaji ollut joten vähän nuo yksityikohdat on vinossa ja kurtussa. Tosin ehkä se sopii kissan luonteeseen. Se on kuulemma tullut meille asumaan, koska sen omassa maassa sitä kohdeltiin huonosti. Lapsen kanssa on käyty läpi tuon elävän kissamme elon alkumetrejä. Kissa tuli meille eläinsuojeluyhdistyksen kautta ilman osaa kynsiä, haava silmässään ja kylkiluut hajalle potkittuna ja vaikka ensi kuussa kissa on asunut meillä kymmenen vuotta näkyy ne elämän ensimmäiset 2,5 vuotta kissan käytöksessä ja lapsi on nyt alkanut ymmärtää että kissa ei ole ihan kuin kaikki muut kissat.

Missään nimessä kissa ei ole vaarallinen meille ihmisille, mutta se on erittäin epäluuloinen vieraita ihmisiä, imureita, syliin ottamista, korkeita ääniä ja konflikteja kohtaan. Sinäänsä ihan normaalejakin kissapiirteitä, mutta kerroin on vähän suurempi ja kissasta huomaa pelon joten lapsellekin on pitänyt selitää miksi on ensisijaisen tärkeää ettei kissalle aiheuteta ylimääräistä stressiä. Nyt sitten kissa sai toisen rescuekissan kaverikseen ja poikakin kissan jota voi pitää sylissä. Lelukissa vielä riittää paikkaamaan pojan kroonista kissavauvakuumetta ja kyllä poika myös tuntuu ymmärtävän kun ollaan sanottu ettei meidän eläkeläiskatti sopeudu toisen kissan kanssa asumaan eli lauman kokoa mietitään seuraavan kerran vasta toivottavasti monen vuoden päästä.