Aika rientää kun on hauskaa ja ilmeisesti viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet todella hauskoja, koska en mitenkään osaa hahmottaa, että maailman kaikista kissoista suuruudenhulluin on asunut kanssamme jo vuosikymmenen.
Kun nyt tuota kissanroikaletta katsoo niin on vaikea muistaa sitä parikiloista luukasaa, joka meille muutti eläinsuojeluyhdistyksestä. Kissan ensimmäiset pari vuotta olivat huonot ja meille tullessaan kissa oli aikamoinen traumakimppu, mutta sopeutui yllättävän nopeasti meidän kolmen hengen laumaan.
Muiden kohdalla tahti sitten on ollut hitaampi. Äitini pääsi melko nopeasti kissan armoihin, mutta esim. veljeni perheen kissa on ottanut laumaan vasta pari vuotta sitten. Siihen asti kissa kävi lähinnä sarjamurhaajamaisella tuijotuksella toljottamatta nukkuvia sukulaisia ja muuten lymyili hyvässä piilossa. Emme tiedä onko kissalla aika tehnyt tehtävänsä, lapsi opettanut rohkeutta vai dementia iskemässä mutta nykyään kissa jopa saattaa tulla esiin kun meillä on vieraita. Lasta harmittaa ettei kissa ole perinteistä sylikissamallia, mutta yllättävän tiiviin suhteen tuo kaksikko on luonut ja kissa antaa lapselle yllättävän paljon myös anteeksi. Kilttihän tuo kissa on eli kun lapsen hellyydenosoitukset menevät kissan maun yli kävelee kissa vain paikalta pois.
Varmaa tietoa kissan iästä meillä ei ole, mutta oletamme että syksyllä katilla tulee 13 vuotta täyteen ja välillä mietityttää miten huonot alkuvuodet elinikää lyhentävät. Se tässä jo pitää tiedostaa, että pian siirrymme jatkoajan puolelle. Lapselle kissan kuolema tulee olemaan vaikeaa, koska kissa taitaa olla lapsen paras ystävä. Mutta toisaalta koska tuurilla meillä vielä on vuosia edessä niin ehkä vain pitää nauttia näistä hetkistä ja varmuuden vuoksi myös joka kerta rapsuttaa kissaa kunnolla kun siihen mahdollisuus tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!