Kuka suojelee heikoimmassa asemassa olevaa?

Aamulla kun tihkusateessa rämmin työpaikkaa kohti värähti puhelin taskussa ja kaveriporukan yhteiseen keskusteluketjuun tuli kuva ja kysymys Mitä vittua Suomen kansa?

Minä vielä tuossa kohtaa epäilin, että kysely on joutunut trollaajien käsiin, mutta kolmas keskusteluun osallistunut epäili, että hänen kasvatusalan kokemuksensa perusteella tuo on tosiaankin totta. Pääsin töihin ja avasin tietokoneen ja ensimmäisenä silmille lävähti jonkun kytköksen kautta Jounin kaupan juttu, jossa kauppias-somesankari-tositvjulkkis Sampo Kaulanen taivasteli systeemin vääryyttä kun ei edes enää rehellinen kansalainen saa lastaan piestä.

Toki heti perään oli ladattu, että onhan siinä nyt eroa että rankaiseeko vai pahoinpiteleekö, mutta pakko sanoa, että minä en nyt ihan hahmota, että missä se ero menee?

Ja sitten vielä tästä julkaisusta on tykännyt näin alkuiltaan mennessä 3223 ihmistä ja reilut seitsemänsataa fanittaa sitäkin kommenttia jossa todetaan, että se joka vitsaa säästää niin lastaan vihaa. Että antaaksi, näemmä sen lisäksi että olen elänyt jo tietoisesti punavihreässä kuplassani niin olen myös näemmä elänyt kuplassa kun olen luullut, että tänä päivänä olisi itsestään selvää myös se, että lapsella on oikeus siihen, ettei häntä satuteta. Lapsi on aina riippuvainen aikuisesta ja on törkeää oman asemansa väärinkäyttöä vahvistaa tuota asemaa väkivallalla.

Eikä nyt takerruta lillukan varsiin siitä, että on vain erilaisia lapsia ja erilaisia perheitä. Kasvatan itsekin lasta, joka kiihtyy nollasta saatanaan kuudessa sekuntissa. Tiedän tasan sen miten fyysiseksi meno voi mennä kun noin 15 kiloa raivostunutta lasta pistää koko vartalolla hanttiin. Ja kyllä siinä tosiaan välillä lasta sattuu kun siitä pidetään kiinni eikä esimerkiksi anneta juosta päättömästi kohti autotietä. Tai estetään ettei vihainen lapsi saa lyötyä kiukussa vanhempaansa. Kuitenkin se mikä pitää tajuta on se, että minä en voi laskeutua sen uhmaavan taaperon tasolle, koska silloin se lapsi ei opi ettei väkivalta ole ratkaisu. Lapsenkasvatuksessa kun ei toimi malli, jossa ei tehdä kuten minä teen vaan tehdään kuten minä sanon.

Sen lisäksi, että meillä on lapsi varustettu nopealla sytyksellä niin voin suoraan myöntää, että minutkin on varustettu samalla hurmaavalla nollasta saatanaan kuudessa sekuntissa ominaisuudella. Voin myös suoraan myöntää, että on ollut hetkiä, jolloin yksinkertaisesti olisi tehnyt mieli tarttua lasta niistä olemattomista niskavilloista ja nostaa tyyppi seinälle, mutta en ole sitä tehnyt. Koska olen halunnut ajatella, että jos väkivaltaan liittyviä sanontoja pitää lapsenkasvatukseen liittää niin se olisi sitten enemminkin se, että kun sanat loppuu niin väkivalta alkaa. Ja ei se nyt voi mennä niin yksi noin metrin mittainen tyyppi saisi minut sanattomaksi. Puhumattakaan sitä isommasta lapsesta, jonka kanssa edellytykset keskusteluun, sääntöjen sopimiseen ja virheiden korjaamisen ovat aivan toiset kuin pienellä lapsella, joka ei välttämättä edes osaa sanottaa oikein tunteitaan.

Tyypillinen vasta-argumentti on ollut se, että kyllä minäkin olen piiskaa saanut ja ihan hyvä minustakin on tullut. No ei ole. Se, että sinä haluat lyödä heikompaa osapuolta, joka on täysin muutenkin sinun armoillasi ei tee sinusta hyvää ihmistä. Ja, että niin ihanaa kuin olisikin nostalgioida menneitä niin voisi olla syytä ehkä muistaa, että meidät tämänpäivän kolmi-nelikymppiset lasten vanhemmat on kasvattunut sukupolvi, joiden omilla vanhemmilla ei toisaankaan ollut henkisesti parhaat lähtökohdat kasvatustyöhön. Meidän vanhempamme kasvatti  pitkälti sukupolvi, jonka sota rikkoi henkisesti ja usein myös fyysiesti, jälleenrakennustyö oli upeaa, mutta sekin myös vaati hintansa. Meillä on kaikki edellytykset parempaan. Eikä tämä tosiaankaan tarkoita sitä, että kaikki vanhat tavat pitäisi heittää romukoppaan vaan sitä, että meidän pitää pyrkiä suojelemaan heikommassa asemassa olevaa.

Katastrofitilanteessa parhaiten pärjäävät nuoret terveet miehet. Heikoimmassa asemassa ovat naiset ja lapset. Tällä hetkellä esimerkiksi Nepalissa juuri naiset ja lapset tarvitsevat apua kipeimmin, koska heihin kohdistuu suurin riski joutua kaltoinkohdelluksi. Meidän yhteiskuntamme on ottanut jo merkittäviä askeleita tasa-arvokysymyksissä, mutta olen aidosti järkyttynyt siitä asenteesta, joka kertoo ettei lapsia tarvitse suojella. Koska jos me emme suojele lapsiamme niin kuka heitä suojelee yhteiskunnassa, joka näennäisesti toimii siitä lähtökohdasta, että heikompaa suojellaan? Miksi kukaan haluaisi väkisin antaa lapselleen heikommat mahdollisuudet kasvaa henkisesti tasapainoiseksi ihmiseksi? Miksi kukaan haluaisi kivulla opettaa sitä henkilöä, jota väittää rakastavansa eniten maailmassa?