perjantai 26. kesäkuuta 2015

Hämmästyttäviä ja kummastuttavia asioita

Loma on selvästi tehnyt lapselle hyvää. Meillä asuva tyyppi on siitä ehkä vähän poikkeuksellinen lapsi, että vaikka se nauttii kavereiden kanssa leikkimisestä vaatii ja tarvitsee paljon meidän vanhempien läheisyyttä, toisena äärilaitana lapsi vetäytyy välillä todella pitkiksi ajoiksi olemaan ihan vain yksin. Tästä syystä vaikka lapsi nykyään hyvin viihtyykin päiväkodissa pienehkön ryhmän ja ihanien aikuisen vuoksi huomaa, että lomalla selvästi lapsella on enemmän mahdollisuuksia toteuttaa luontaista persoonaansa ja se on tulee esiin siinä, että meillä keskustellaan nykyään todella suurista asioista.

Tyypillinen keskustelunaihe pyörii dinosaurusten tuhon, evoluution ja elämän kehittymisen kanssa. Yhtenä päivänä framille nostettiin jopa suuri kysymys siitä, että kuka on tehnyt maailman (onneksi lapsi tyytyi vastaukseen, että osa uskoo, että jumala, osa että sattuma). Mielenkiintoisimmat keskustelut ovat ehtineet myös piirrustukseksi saakka.

Siinä se on yhdellä A4:lla: Maapallon historia dinosaurusten tuhosta nykyihmisen lapseen päiväkodissa (välissä on nisäkkäiden kehittyminen, ihmisen evoluutio, sapelihammastiikerit ja jääkausi).

Lapsen kanssa keskustellessa tulee laaja yleissivistys tarpeeseen ja onneksi suurin osa kysymyksistä on ollut luonnontiedepainotteisia, jossa meillä vanhemmilla on luontaiset taipumukset tukena. Toisaalta juhannuksen hautausmaakeikan sankarihautojen ja pyöräretken ilmatorjuntatornin vierailun jälkeen on myös historian kysymykset olleet esillä arkipäivässä. Onko sotaa oikeasti ollut? Ketä vastaan sota oli? Olivatko ne pahoja ihmisiä? Lasten ohjelmien mustavalkoinen ajattelumaailma taipuu huonosti käsittämään elämää ja keskustelu on vähän samassa kaavassa mitä keväällä käyty keskustelu siitä miksi nykyiset merirosvot ovat vähän toinen juttu kuin ne satujen merirosvot. Suomen sodat eivät itseasiassa ole pojalle edes niin kovin etäinen asia koska minä olen niin vanhojen vanhempien lapsi, että olen vasta ensimmäistä sodan päättymisen jälkeen syntynyttä polvea jolloin myös tuo yli 60 vuotta sodan päättymisen jälkeen syntynyt lapsikin on vasta tuossa mittakaavassa hullusti toista polvea. Tässä kohtaa pistää myös mietityttämään että siinä miten erilainen tilanne on varmasti esim. toista polvea edustavalle somalipakolaiselle aikanaan. Isojen kysymysten äärellä tässä kuitenkin ollaan ja vaikeaa on miettiä miten puhua esimerkiksi mummin lapsuudesta ilman ettei se ole pelottavaa. Toisaalta ne tarinat myös kertovat siitä miten elämä kantaa ja ovat siinä mielessä onnekkaita, että vaikka talot meni niin henget säästyivät.

Onneksi kesälomaa ja hyviä keskusteluhetkiä on jäljellä vielä kuukausi ja senkin jälkeen poika saa vajaat pari viikkoa jatkaa kyselyjään mummin kanssa. Toivottavasti sateet eivät täysin tuhoa marjasatoa niin mummi voisi viedä pojan metsään jolloin kysymyksetkin taas toivottavasti palaisivat luontoon.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!