Pidän itseäni useimmiten ihan järkevänä ihmisenä. Olen monella tapaa hyvin tyypillinen insinööri ja perustelen asioita faktoilla. On kuitenkin yksi asia, joka saa aikaan tunteen, että aivoni ovat valahtaneet ulos korvastani ja olen vakuuttunut että happi loppuu samantien. Se asia on ahtaat paikat.
Ahtaanpaikankammoni on vähän omituinen. En tunne kammoa lentokoneessa tai junassa, mutta laivoilla senkin edestä, varsinkin ikkunattomissa hyteissä ja erityisesti autokannen alla. Autokannen aluksia pystyn onneksi välttelemään helposti omilla valinnoilla ja muuten hyteissä auttaa kun käyn läpi poistumistiet ja saan vakuutettua itselleni jotenkin että en jää tilaan nalkkiin. Kammoni ei juuri siis elämää rajoita. Vilnassa olen joutunut jättämään yhden näköalatornin väliin kun sinne olisi pitänyt kävellä erittäin kapeita kierreportaita ja ajatuksesta jo puski paniikki pintaan. Rautatieaseman metron hissit jäävät minulta myös usein käyttämättä, mutta lapsi ei enää käytä rattaita ja silloinkin yleensä mies pystyi hissillä menemään ja yksin lapsen kanssa kulkiessa jäin pois sitten joko Kampissa tai Kaisaniemessä ja kävelin loppumatkan.
Nyt kuitenkin ahdas paikka on tullut kotiini.
Viileä ja sadekuuroisa alkukesä on ollut ilmiömäistä rappaussäätä ja työmiehet ovat saaneet julkisivuremonttia etenemään upeassa tahdissa. Tosin nyt ollaan aikataulusta edellä ja asuntomme kaikki ikkunat menivät yhtäaikaa rappaussuojamuovien peittoon. Eka ilta meni ihan coolisti, mutta eilinen hellepäivä yhdistettynä pestyihin pyykkeihin, jotka tuntuvat nostavan ilmankosteuden absurdiksi saivat aikaan tunteen siitä, että happi loppui ihan minä hetkenä hyvänsä.
Itseasiassa pyykkiä meidän ei kannattaisi pestä, koska oikeasti ilmanvaihdon ollessa puutteellinen ja lämpötilan korkea altistamme asunnon pintakosteudelle. Järkevintä nyt olisi vain kerätä pyykkejä ja pestä ne juhannuksen jälkeen äitini kotona Turussa ennen lähtöä pyöräretkelle. Silti kuitenkaan hapen ei pitäisi asunnosta loppua vaikka taloyhtiön koneellinen ilmanvaihto on jouduttu sulkemaan remontin vuoksi. Kuitenkin asunto jossa ikkunoista ei näy ulos ja ilma tuntuu raskaalta saa kaiken järjen katoamaan päästäni. Veikkaan, että illalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tuulettaa rappukäytävän kautta hetki raikasta ilmaa asuntoon ja laittaa tuuletin yöksi pyörimään, jotta saan uskoteltua itselleni ettei happi lopu ensiyönäkään.
On itseasiassa myös yllättävän ahdistavaa se, ettei yhtään näe mitä ulkona tapahtuu. Äsken pihalta kuului outoa kolinaa jonka lähde olisi ollut kiva paikallistaa ikkunasta. 71 neliötäkin muuttuu yllättävän ahdistavaksi ja vankilamaiseksi tilaksi silloin kun sää pitää tarkistaa kännykän sovelluksesta. Onneksi lomalla kuitenkin päivät voidaan huinia kaikkialla muualla kuin omassa kodissa ja juhannuksesta alkaa loma miehelläkin. Jos kelit suosivat niin lomien loputtua pitäisi vähintään toisen seinän ikkunat olla avoimena. Eli neljä yötä kun tässä sinnittelen odotellen seuraavaa työmaakokouksta niin sitten pääsen pakoon mökille ja lapsuudenkotiin. Ja jos vaikka ihme kävisi ja viileämät kelit tekisivät asunnon sisäilmasta hieman miellyttävämmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!