tiistai 18. elokuuta 2015

Arjen kampittama

Vaikka loma hätinä saatu lopeteltua tuntuu, että arki on rynninyt niskaan ihan erityisellä vauhdilla tänävuonna ja sen jalkoihin on jäänyt myös lapsiparan synttärit. Kaverisynttärit edelleen odottavat järjestäjäänsä, mutta sukulaiset sentään saatiin juhlittua, mutta tarjoiluissa mentiin siitä mistä aita on matalin.

Kaupan einestiskin Riitan Herkun senttipitsa sai päälleen salaattia, parmesania, kirsikkatomaatteja sekä pinjansiemeniä. Ja tässä kohtaa riman alta ryömiminen kannatti kokonaisuuden ollessa yllättävänkin maukas.

En ehkä muutenkaan ole kärkikahinoissa kun vuoden miniä -palkintoa jaetaan, mutta sentään rehellisesti tunnustan syöttäväni appiukolleni eineksiä kun tämä kerran vuodessa tulee kylään. Joskus on vain pakko myöntää että paukkuja on tarjolla rajallisesti ja jos jo elokuun puolivälissä kurotellaan pussin pohjaa taitaa olla parempi olla turhia pingottamatta. Kaverisynttäreille ajattelin kuitata tarjoilut parilla jäätelölitralla ja tykötarpeilla sekä kaupan valmiilla hodarisämpylöillä ja nakeilla. Ei ne muksut kuitenkaan tule kokkailujani tänne arvostelemaan vaan ennemminkin juoksemaan ympyrää ja kippaamaan jokaisen lelulaatikon ympäri.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!