sunnuntai 30. elokuuta 2015

Asioita, joista pitäisi sanoa jotain

Rutiinilla on uskomaton merkitys ja kun rutiini katkeaa on palui vanhaan usein mahdottoman vaikeaa. Kesällä tuli halu pitää lomaa blogista ja tuntuu ettei kirjoitusvire ole sen jälkeen palannut. Juttujahan olisi vaikka millä. Haluaisin kirjoittaa siitä miten päivähoidon suhdelukuihin ja subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen sorkkiminen on säästönäkökulmasta suunnilleen yhtä fiksua kuin talvipakkasilla housuun pissiminen lämpöä saadakseen.

Haluaisin kirjoittaa siitä miten monet kyyneleet olen vuodattanut elokuussa liikenteessä paskojen infrajärjestelyjen ja ihmisen itsekkyyden vuoksi henkensä menettäneiden vuoksi ja miten nyt on aika pistää stoppi nykymuotoiselle infralle ja lähteä luomaan järjestelmiä, joita ei suunnitella yksin autojen näkökulmasta. Muutokset pitää tehdä vaikka se tarkottaisi autoliikenteen hidastumista keskustoissa. Kenenkään kiire ei ole toisen elämää tärkeämpää.

Haluaisin kirjoittaa siitä miten olin kuukauden ilman suklaata ja tänään sitä maistaessani se maistuikin suussa ihan kamalan makealta ja miten tajusin, että jatkuva suklaanpuputukseni on ollut huono tapa jota ilman elämä on lopulta parempaa. Varsinkin kun silloin se yksikin pala Fazerin sinistä on enemmän kuin tarpeeksi.

Päädyn nyt kuitenkin vain laittamaan kuvan maisemasta kotimatkalta anopin luota kotiin. Ukkonen, keltaiset pellot ja maiseman laajuus tuntuivat jotenkin puhuttelevilta. Ehkä se on koodattu geeneihin kun sukupolvet ennen minua ovat leipänsä saaneet maasta niin peltojen keskellä on rauhallista olla.

Ja toistamaan vanhaa latteutta siitä, että kuukauden kun jotain sinnikkäästi toistaa niin se menee luontoon. Jos pääsin eroon suklaan puputuksesta niin pääsen varmasti takaisin kiinni blogirutiineihinkin. Syyskuussa siis tehdään vaikka tikusta asiaa, jotta saadaan vire kohdilleen.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!