keskiviikko 5. elokuuta 2015

Kaikki pelaa (paitsi ne jotka itkevät kentän reunalla)

Lapsella on jalkapallouraa takana nyt 6/10 kertaa ja siinä missä parin kerran jälkeen vielä pidin sosiaalisena itsemurhana mennä puuttumaan valmennustoimintaan niin nyt tuli se viimeinen pisara.

Futis oli välissä kesätauolla ja lomille ei lähdetty kovinkaan hyvällä fiiliksellä. Kesätauon jälkeen lapsi oli innoissaan futiksesta. Ystävänsä kanssa ne juoksivat pallot kainalossa koko matkan lähikentälle ja kikkailivat pallojen kanssa koko ajan ennen ryhmän aloitusaikaa. Minä sensijaan uumoisin huonoa kun näin, että ryhmää haali kasaan kaveri, jonka toimintaan ohjaajana en juurikaan ollut tyytyväinen.

Lopputuloksena tunnin peliajasta lapset pelasivat puoli tuntia erilaisia hippoja. Sen päälle kymmenen minuuttia polttopalloa potkimalla ja kokonaiset viisi minuuttia harjoiteltiin tekniikaa. Puolen tunnin kohdalla kuudesta pojasta kolme itki. Kolmen vartin kohdalla kaksi häipyi paikalta kun olisi ollut loppupelin aika. Loppupeli kesti vartin ja sinä aikana lapsille ei opetettu kuin kaksi sääntöä, joista toinen oli, että päätyviivan ylityksen jälkeen tulee maalipotku ja ettei vastustajan liiveissä saa roikkua, joista jälkimmäinen tuli tosin sillä äänensävyllä, josta minusta ei neljä-viisivuotiaille puhuta.

Samaan aikaan kun tätä omaa fiaskoa seurasimme tekivät kaikki muut ryhmät kentällä kuljetusharjoituksia ja kikkailivat palloilla. Eli tekivät sitä mitä jalkapallon minusta kuuluisi olla jalkapallokoulussa. Leikitään, mutta sitten myös opetellaan toiminaan sen pallon kanssa. Nyt lapset saivat pitää omia pallojaan viisi minuuttia treenien minuuteilla 40-45. Treenien jälkeen kun valmentajaa puhutin niin ei kuulemma kannata tehdä enempää kun porukka on niin väsynyttä. Ja että ei joukkuejutuissa voida tehdä sitä mitä yksi haluaa, mutta miten ihmeessä muiden valmentajien pienryhmissä vartin lämmittelyn jälkeen voidaan siirtyä harjoittelemaan?

Annoin palautetta toiminnasta seuran junnuvastaavalle, koska valmentajan kanssa keskustelu ei johtanut mihinkään. Katsotaan nyt miltä toiminta näyttää ensi viikolla, mutta jos meininki ei muutu niin pojan jalkapallot seurassa harrastettuna ovat tässä niin pitkäksi aikaa, että lapselle voidaan taata valmentaja, joka puhuu lapsille kauniisti ja arvostavasti. Niin ja joka varmistaa, että lapset ovat kartalla siitä mitä ovat tekemässä ja joka edes joskus muistaa kannustaa lasta siitä, että tämä edes yrittää ja siirtyy pois omalta mukavuusalueeltaan.

Todennäköisesti me päädytään nyt pitämään pojalle ihan itse futiskoulua. Jos nykyisen valmentajan karjuminen aiheuttaa sen että lapsi uskaltaa olla maalissa vain jos minä seison vieressä niin voidaan sitten ihan samalla vaivalla pitää pojalle itse ne tekniikkatreenitkin miehen kanssa. Eniten jalkapalloa kun tämän jalkapallokoulun aikana on tainnut oppia naapurin kolmevuotias, joka ei vielä päässyt treeneihin ja on käyttänyt isoveljensä futistreenit kikkailemalla isänsä kanssa pallolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!